16/10/2013

Ystävät hämärän jälkeen

Takaisin Spefin sataan ja yhteen helmeen: John Ajvide Lindqvist on ollut itselleni jotain, mitä tapahtuu muille ihmisille. Tähän asti.


Ystävät hämärän jälkeen kertoo vampyyreista, mutta he eivät toden totta kimalla päivänvalossa. Itse asiassa Ystävät on aika synkeä, karu ja ankeakin kirja. Lähiö, jossa kaikki tapahtuu, vaikuttaa tutulta - jos sitä ei suoraan omaan lapsuuteen voi jäljittää, ainakin lukuisiin kirjoihin ja televisio-ohjelmiin kyllä. Lukiessa tuli lähes kylmä.

Kirjassa siis Oskar, jota kiusataan koulussa, tapaa Elin, josta tulee hänen ainoa ystävänsä. Valitettavasti samaan aikaan ihmisiä aletaan murhata ikävällä tavalla.

Näin. No. Läheisimmäksi kirjassa koin luullakseni miljöön, joka tosiaan tuli ihan iholle. Hahmot jäivät etäisemmiksi - ehkä siksi, että olin kuullut ikäviä asioita Oskarin koulukokemuksista enkä todellakaan aikonut päästää tyyppiä niin lähelle, että järkyttyisin. En sitten järkyttynytkään, vaikka vähän surulliseksi tulin kyllä.

Sujuvaa luettavaa kirja oli pituudestaan huolimatta. Saatan joskus uskaltautua lukemaan toisenkin Linqvistin, vaikka ensin pitää vähän lämmitellä kyllä.

(Hassua muuten, että suomennoksesta, joka sinänsä on kyllä oikein sujuva, vaivatta näkee alkukielen olleen englannin sijaan ruotsi. Ajatustapa on jotenkin toinen. Kyllä on monikielisyys hieno asia.)

12 comments:

Siina said...

Tämä on mun lempikirjoja ikinä! Katsoin tämän leffana Espoo Cinessä joskus ja olin aivan vaikuttunut. Sitten piti odotella muutama vuosi, että unohdin tarpeeksi. Siinä välissä ehdin lukea Ihmissataman, joka on aika jees, muttei yhtä hyvä kuin tämä. Tai no, sinusta se voi olla parempikin, mistäs minä tiedän. Mutta joka tapauksessa minusta Ystävät hämärän jälkeen on IHANA. Ja syy, miksen mielelläni käy yksin kellarissa.

Sitten taas Kuinka kuolleita käsitellään ja Kultatukka, tähtönen eivät ole ihan niin hyviä. Tai no, jos olen reilu niin minusta Ystävät hämärän jälkeen on niin lähellä täydellisyyttä, etten tiedä miten John Ajvide voisi minua enää koskaan miellyttää yhtä paljon. Ei se taida olla mahdollistakaan.

Ja yhdyn näkemykseesi tuosta ruotsin kuulemisesta läpi. Se on minusta aika hauska juttu.

Merituuli said...

Minustakin tämä kirja oli vaikuttava! Hahmot olivat oikein eläviä ja realistisia, myös vampyyri. Minusta kirja oli todella kaunis rakkaustarina.

Kuinka kuolleita käsitellään ei oikein sytyttänyt alkua pidemmälle. Kultukka, tähtösestä pidin vain osaksi.

bleue said...

Olen nähnyt tämän leffana, joka oli oikein hyvä ja jätti olon, että ttämän voisi lukea kirjanakin.

Anna Maria said...

Tää oli hyvä ja tykkään Lindqvististä muutenkin, mutta kaikista eniten tykkäsin Ihmissatamasta. Siinä oltiin toden totta osattu luoda tunnelmaa.
Kultatukkaa en ole vielä lukenut, mutta se on seuraavana listalla. Kuinka kuolleita käsitellään oli myös hyvä, mutta ei ehkä ihan niin sykähdyttävä.

Lindqvist on kyllä todella mainio juuri edellä mainitussa tunnelmanluonnissa sekä erittäin häiritsevien ja pitkäikäisten mielikuvien luonnissa. Ainakin minulle. Tän kirjan jälkeen ei kauheesti pimeet kellarit houkuttanu...

Booksy said...

Tykkäsin sekä kirjasta että elokuvasta... mutta tässä on yksi kaameimpia hahmoja ikinä. Minusta. Yök. :-)

Artsi said...

Itse käytyin Lindqvistin kohdalla armeijasta tuttua perse edellä puuhun -menetelmää eli menin katsomaan alkuperäisen ruottalaisen elokuvaversion joka oli harvinaisen hyvä! Sen jälkeen ostin tästä pokkariversion ja siellä se hyllyssä vielä odottaa..Kuinka Kuolleita jne. taas tuli luettua ja eipä tarinan vetävän alun jälkeen jaksanut loppuun asti. Keskinkertainen.

Liina said...

Siina! Nyt mä jotenkin toivon, että olisin tiennyt tämän ennen kuin luin sen. Olisin ehkä lukenut kirjan eri tavalla.

Tosin itse en saanut tästä kellarikammoa kyllä - vähän sellaisen 80-luvun lähiökammon onnistuin kehittämään.

Musta on jotenkin mahtavaa, että se alkukieli on sieltä vielä tavoitettavissa! Tykkään sellaisesta kovasti.

Merituuli, totta, vampyyri oli yllättävän realistinen. Yleensähän ne ovat vähän muovisia.

Bleue, siitä vaan kirjastoon sitten. Näitkö ruotsalaisen vai jenkkiversion leffasta?

Anna Maria, okei, sun ja Siinan suosituksella siis ehkä Ihmissatama seuraavaksi. Mitä öttiäisiä siinä on?

Tunnelmoinnissa Lindqvist on tosiaan ihan onnen omiaan.

Booksy, ai, kuka? Minä voisin perustellusti esittää aika monta veikkausta :D

Artsi, mua häkellyttää tämän leffan suuri suosio. Itse hädin tuskin tiesin sen olemassaolosta :D Ja sitten käy ilmi, että kaikki ovat nähneet sen ja jenkitkin vielä tuhertaneet siitä oman versionsa.

Siina said...

Ihmissatamassa on kummituksia! Ja yks toinenkin hirveä juttu, mutta en uskalla sanoa sitä ääneen, koska se saattaisi spoilata. Hyi se on pelottava kirja! Ja hyvä!

Anna Maria said...

Mä taas en hirveästi välittänyt tän elokuvaversioista, muistaakseni olen nähnyt molemmat. Jos on lukenut kirjan ensin, käy yleensä niin, ettei pidä elokuvasta. Toisin päin pystyy ehkä pitämään kummastakin, näin omien empiiristen havaintojen pohjalta.

Mäkään en viitsi sen tarkemmin spoilata Ihmissataman kummajaisia, mutta aika karmeita ja yököttäviä juttuja siinäkin oli. Siis hyi olkoon. Siis suosittelen :D

Liina said...

Siina, senkin konna, nyt on sitten heti pakko varata Ihmissatama.

Anna Maria, mulla on sama kokemus leffaversioista.

Mutta ootte te kaksi varsinaisia hullun yllyttäjiä, en paremmin sano :D

Tessa said...

Tämä on ihan ekoja kauhukirjoja joita olen lukenut - ja toinen taisikin olla Lindqvistin kuinka kuolleita käsitellään. Heh. Joka tapauksessa, kyllä tuo pelottavan höpsähtäneen näköinen mies mielestäni osasi kirjoittaa.

Liina said...

Tessa, kyllä - mutta eikös hänestä voi sentään vielä käyttää muotoa "osaa kirjoittaa"? :D

Terveisin nimim. Sydän hyppäsi kurkkuun.