07/04/2013

Engine Summer

John Crowleyn Engine Summer on paitsi mainio kirja, myös esimerkki siitä, että menetän kaiken malttini kirjaston uutuusluettelon edessä. Kas! Kirja! Minä Liina! Liina varata kirja! Liina paukuttaa rintaa kuin Tarzan!


Crowley on käsittääkseni genressään arvostettu kirjailija, ja tämä varhaisehkon kauden Engine Summer on päätynyt vallan SF Masterworks -sarjaan, kai se jotain kertoo. Kirja on postapokalyptinen (ja koska se on julkaistu alunperin samana vuonna kuin minä, oli hauska nähdä, miltä postapokalyptisyys olisi tuossa hetkessä näyttänyt.) Kirja kertoo nuoren miehen tarinan - melko kirjaimellisesti, nuorukainen kertoo tarinaansa jollekulle kuulijalle.

Kirjaa oli mielenkiintoista lukea. Välillä hankalaakin: Crowley on vienyt henkilöidensä kielen ja kulttuurin kuvitteelliseen suuntaan ja lukija jää miettimään, mikä kirjassa on tuttua mutta ikään kuin rikkinäisen puhelimen läpi kuvailtuna ja mikä puolestaan puhdasta scifiä. (Esimerkiksi kirjan nimi viittaa tietenkin intiaanikesään, mikä kirjan alkupuoliskolla selväksi tullee.)

Loppuratkaisu oli minusta oikeastaan ahdistavan puolella. Kirja on joka tapauksessa hyvä ja mieleenpainuva, eikä loppukaan ole vailla tiettyä toivoa ja vapautta.

3 comments:

Anna P. / Matkalla Mikä-Mikä-Maahan said...

Hei!:) Sinulle olisi tunnustus blogissani:

http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/2013/04/liebster-award-tunnustus.html

Oona/Lopunajan lauseet said...

Oo, mielenkiintoista! Tykkään erityisesti juuri tuollaisista sanaleikeistä, ajan kuluessa muka muuntuneista sanoista. Tämä heittäen lukulistalle, hop!

Liina said...

Kiitos Anna! Ilahdun tunnustuksista aina ihan luvattoman paljon :D Jihuu!

Oona, siinä tapauksessa tämä voi olla ihan just sun juttu. Toivottavasti on! Crowley on selvästi enemmänkin tutustumisen arvoinen kirjailija.