06/04/2013

Hiljaiset - Introverttien manifesti

Innostuin lukemaan Susan Cainin Hiljaiset luettuani siitä Liisan fiiliksiä.

Kansi: Avain / Satu Kontinen

Cain puolustaa introverttejä kunnioitettavalla tunteen palolla ja korjaa monia yleisiä ennakkokäsityksiä introversiosta. En osaa sanoa kirjasta mitään kovin objektiivista; se oli helppolukuinen ja jotenkin ... jenkki.

Mutta minulle Hiljaiset oli ihan käänteentekevä. Tuntui siltä, kuin olisin yhtäkkiä nähnyt elämäni täysin uudesta kulmasta: kaikki keikahti päälaelleen ja moni asia sai ikään kuin selityksen. Se tuntui kauhean helpottavalta. Olen aika puhelias enkä useinkaan ujo, joten päällisin puolin vaikutan luullakseni ekstrovertimmalta kuin ikinä koen olevani; tästä huolimatta koen esimerkiksi monet sosiaaliset tilanteen jossain määrin ahdistaviksi, ja mitä pakkotahtisempia ne ovat, sitä pahempia ne ovat. Yhtäkkiä ymmärsin (muun muassa), että jos sosisaalisissa tilanteissa väsyy tai joskus jopa ahdistuu, on ok ottaa itselleen palautumisaikaa ja -tilaa. Silloin homma menee helpommin.

Kävi myös ilmi, etten suinkaan ole ainoa, joka kekkereillä hiipii välillä vessaan ihan vaan vetämään henkeä.

Pikkuhiljaa maailma on asettunut uomiinsa, eikä kirjan ajattelu tietenkään enää tunnu samalla tavalla mullistavalta, mutta edelleen tuntuu siltä kuin olisin saanut yhden työkalun lisää.

4 comments:

sannabanana said...

Kuvaus itsestäsi sopi kuin nenä naamaan minullekin, joten mukavaa, että tässä on ihan virallisesti normaali ekstroverttejä piirteitä omaava introvertti.

Liisa said...

Minulle tämä ei ehkä ollut Suuri Mullistus, koska monia asioita olin miettinyt ja oivaltanut jo aiemmin, mutta sellaisia pienempiä ahaa-elämyksiä tuli: "tosiaan, tämäkin liittyy introversioon". Ja ehkä tärkeimpänä se, että ei kannata tehdä muista ihmisistä äkkinäisiä päätelmiä introversion tai ekstroversion suhteen.

Linnea / pigeonnaire said...

Itsekin koen kuuluvani muka-ekstrovertteihin, jotka kuitenkin ovat sitten aika intro. Tai jotain. Kiva lukea sinun fiiliksiäsi tästä, itse vielä uottelen kirjastosta. Ja sori kun vänisin kirjan laina-ajasta silloin taannoin vaikka tätä odottelen, olen nimittäin englanninkielisten varausjonossa joten torut tulivat nyt väärään osoitteeseen. :D (ja joo, selkeät lauseet ovat tähän aikaan päivästä ihan out)

Liina said...

Sannabanana, kohtalotoveri! Kehittäkäämme pikimmiten salainen kädenpuristus.

Mä vähän epäilen, että tietynasteinen introversio on osin kansan ominaispiirre, mutta kyllä mulla on ystäviä jotka kaipaa aina ihmisten pariin, jos se vain on mitenkään mahdollista. En ymmärrä heitä lainkaan :D

Liisa, he, en tosiaan ihan edes tajua, miksi tämä oli mulle niin iso AHAA!, olisihan näitä ehkä voinut miettiä aiemminkin. Mutta jotenkin ... päästyäni eroon peruskouluajan epävarmuudesta ja koettuani olevani enemmän kotonani ihmisten kanssa olin kuitenkin jäänyt sellaiseen käsitykseen, että jotenkin pitää olla rikkinäinen, jos vaikka ahdistuu mökkiviikonlopuista kavereiden seurassa. Mutta onneksi tuli nyt edes mietittyä asiaa.

Tuo on muuten hyvä pointti, ettei pidä olettaa toisista mitään; sisäinen kokemus voi olla hyvin erilainen kuin ulkoinen.

Linnea, no siis varmaan jotenkin ollaan ehkä samanlaisia. Kuitenkin. Odotan jännityksellä, mitä tykkäät, kun lopulta tämän saat sieltä kilometrien pituisesta varausjonosta :D Olen tyystin unohtanut mitkään väninät, jotka todennäköisesti eivät olleet väninöitä, mun on aivan mahdotonta kuvitella sua vänisemässä mistään, korkeintaan paheksut aurinkoisesti, mutta silleen, että paheksutulle jää kuitenkin hyvä mieli ja vakaa aikomus palauttaa kirja pikimmiten, jotta Linnea ilahtuu :D