Pomo

Kävin kesällä katsomassa Bruce Springsteenin keikan Olympiastadionilla, ja sehän oli muuten tosi hyvä. Olin jotenkin ihan lamassa viikkotolkulla keikan jälkeen enkä tehnyt muuta kuin kuuntelin The Riveria repeatilla (levyä sentään, enkä vain biisiä.)

On se kyllä. Hieno mies, hieno levy. Ja kaikkea.

Sitten luin Brucen elämäkerran, jota on paiskattu viehättävällä nimellä "Bruce Springsteen : Pomon tarina : 1972 -2004". Sen on kirjoittanut Dave Marsh, eikä se nyt ole ihan niin hieno, mutta ei niin huonokaan. Siihen oli yhdistetty kaksi kirjaa ja kaikkineen elämys oli ehkä hieman raskas, mutta antoi kyllä sekä kontekstia musiikille että lähihistoriallista näkemystä. Puhumattakaan siitä entistäkin vahvemmasta fiiliksestä, että pitää ostaa koko Brucen tuotanto. Vituittaa, kun tulee noi keikat niin kalliiksi.

En tiiä. Jos koki, että heinäkuun soittohetki oli elämää suurempi, ja tuntee rohkeutta tarttua yli 600-sivuiseen, pienellä painettuun kirjaan, tästä voi tykätäkin. Muussa tapauksessa ei ehkä kannata vaivautua.
Ja jos ei ymmärrä, että heinäkuun soittohetki oli elämää suurempi, kantsii ottaa korva käteen ja kuunnella.

Seuraava artistielämäkerta saattaa muuten käsitellä Leonard Cohenia. Oon vieläkin aika lamassa perjantailta.