05/07/2010

The Graveyard Book

Sain vihdoin luettua Neil Gaimanin The Graveyard Bookin. Tätä olette odottaneet!Ja odottaneet, ja odottaneet, ja odottaneet, koska ostin kirjan vuonna 2008 (ellei sitten muistini petä, ja kirja ilmestyi vasta vuonna 2009, missä tapauksessa ostin sen silloin.)



Kerrotaanpas (vai kerrataanpas? En muista...) tässä heti alkuun, että minulla ja Mr. G:llä on ongelmallinen suhde, jossa Mr. G ei tiedä olemassaolostani ja minä ... en tiedä, miten suhtautua Mr G:n tuotantoon. Novellipuoli on enimmäkseen mainio, sarjikset lähestulkoon arvostelun yläpuolella, Coraline hyytävän hyvä ja varhaisempi tuotanto rakasta mahdollisesti lähinnä koska se on luettu herkässä iässä ... mutta American Gods? Don't get me started. Mikä hyytävä keskinkertaisuus.*

Suhtauduin The Graveyard Bookiin siis vähintäänkin varauksella - suoraan sanottuna, välttelin sen lukemista melko pitkään. Turhaan. TGB on mainio, taianomainen ja lämmin satu pojasta nimeltä Nobody Owens, joka perheensä murhan jälkeen kasvaa hautausmaalla aaveiden ja vartijansa Silasin suojelemana (ja ruokkimana, jos te, kuten minä, mietitte hautausmaalla kasvamisen käytännöllisiä ongelmia.)

TGB kertoo Nobodyn lapsuudesta erilaisten tapahtumien kautta. Nobody kasvaa, oppii ja löytää ystäviä - ja lopussa kohtaa perheensä murhaajan. TGB on enimmäkseen erinomainen, välillä huikea (kuten suosikkilukuni Danse Macabre). Toisaalta tarinankerronnan vanhin kikka, itseääntoteuttavat ennustukset, vaivasivat jokseenkin juonipuolella - vaikka jotenkin kai ne kaikki seikkailut on kursittava kasaan, eikö?

Ja sitten lopulta on pakko vielä sanoa, että taianomaisen tunnelman hoitaa minusta edelleen parhaiten Diana Wynne Jones, eikä tämä ihan sille tasolle yllä. Sori vaan monsieur Gaiman.

*Yksi asia, mistä ollaan varmaan kaikki samaa mieltä, on tämä: Gaimanin koira Cabal on maailmankaikkeuden mahdollisesti toisiksi paras nelitassu. Paras on tietysti Loki, kettuterrieri ja smooth lover jo vuodesta 2009. Tässä tyylinäyte tältä kesältä:

Pikniksafkat esiin niinku olis jo.

2 comments:

Paivi [Elokuvablogi.com] said...

Minulla meinasi mennä nyt Gaimanin kirjat sekaisin, kun otsikosta ensin muistelin, että olen tämän lukenut. Enhän ole! Luin American Godsin ja Anansi Boysin, mutta tämä jäi vielä...

Kiitos muistutuksesta! Pitää pistää varaukseen kirjastosta :)

Minulla kun on Mr. Gaimaniin ihan erilainen suhde ja olen hänen kirjoituksistaan tykännyt aina. Vähän samalla tavalla kuin Tim Burtonin elokuvista.

Ja se Gaimanin koira on kyllä ihana. Meillä on vähän haaveiltu samanlaista... ;-)

Liina said...

on muuten suomennettukin, mielestäni - jos luet mieluummin suomeksi :)

multa Gaimanin kirjat ei saa moista blanket approvalia, mutta joistakin pidän siis tosiaan kovasti. tosin saatan lukea näitä jostain oudosta genrenäkökulmasta, jossa AG:in ideat esmes ei olleet välttämättä mitään kovin uutta. mulla ois tästä hyvä anekdoottikin, mutta en viitsi kirjoittaa sitä internetsiin kun ihmisen muistin toiminta on tunnetusti luotettavaa kuin mikä. etenkin mun.

ja on se Cabal kaunis. melkein yhtä kaunis kuin ketkuterrieri :D kerro jos teille tulee pentu, niin tuun rapsuttelemaan ;)