Kushielin toinen

Aion säästää teidät nyt kirjakohtaisilta analyyseiltä ja rysäyttää kertapostaukseen Jacqueline Careyn toisen trilogian, joka kertoo Phèdren kasvattipoika Imrielistä ja täydentää ensimmäisen trilogian kivasti. Trilogiaan kuuluvat kirjat (aargh, tänään ei ole ollut hyvä oikeinkirjoituspäivä) Kushiel's Scion, Kushiel's Justice ja Kushiel's Mercy. Pidättäkää hengitystä, yritän kohta sommitella kuvat tähän jotenkin kivasti.

Nojoo. Kai se sommittelu huonomminkin voisi mennä, joskaan ei ihan kauhean paljon huonommin.

KS käy läpi Imrielin varhaisvaiheita ja yrityksiä paeta (yliopistoon!) pientä accident of birthiä, eli sitä, että on sattunut syntymään tapahtumien keskuksen, Terre d'Angen, kruununperimysjärjestyksen kärkipäähän. KJ:ssa Imriel ottaa lusikan kauniiseen käteen ja solmii poliittisen naimakaupan ja muuttaa maasta. Valitettavasti vaan tosirakkaus jää odottelemaan kotimaahan; ja kun koko maan uskonnollinen periaate on pitää rakkautta kaiken edelle ajavana voimana, niin on selvää, että koko idea on onnettomien tähtien alla syntynyt. KM:ssä Imrieliä näyttäisi odottavan onnellinen loppu, kunnes tosirakkaus ja koko kotimaa joutuvat kiusallisen pikku lumouksen alle, josta seurauksena ei näytä olevan pelkästään onneton henkilökohtainen loppuelämä vaan myös vähintäänkin sisällissota. Seikkailua seuraa.

Pidin trilogiasta itse asiassa melkoisesti, minkä ehkä huomaatte siitä, että luin sen putkeen. Imriel on sankarina hieman vähemmän kohtalon armoilla - tahtoo sanoa, ikävästi vangittuna - kuin kasvattiäitinsä ja edellisen kirjan sankaritar Phèdre, ja se teki lukukokemuksesta ainakin omalta kannaltani hieman miellyttävämpää (joskin Phèdre on sankarittarista ihanimpia, minkäs sille voi.)

Trilogian ensimmäinen kirja oli melko pitkälti tapahtumien taustoittamista ja yleistä fiilistelyä, mikä sitten korjaantui kirjoissa kaksi ja kolme. Fiilistely ja taustoittaminenkaan eivät lainkaan haitanneet, Carey osaa yleisen tunnelmanluonnin melko mukavasti. Kirpakassa kevätsäässä kuvittelee mielellään olevansa kummasti antiikin Roomaa muistuttavassa yliopistokaupungissa, vaikkei koko kirjassa mitään sen kummempaa tapahtuisikaan (ja tapahtuihan siinä, älkää ymmärtäkö väärin.) Sitten kun alkoi tapahtua ihan tosissaan, ratsastettiin taas iloisesti koko kartta halki.

Joitakin sarjan kantavia teemoja jää lopussa hieman avoimeksi (eritoten eräänlainen vakoojaverkosto Unseen Guild); mutta ehkä kirjailijan ei ole pakko selittää ihan kaikkea. Ja sitäpaitsi jatkoa piisaa Naamah-sarjan myötä.

Läiskäistään 4 tähteä koko sarjalle.