08/10/2010

Niin ne äänikirjat

Blogger väittää, että tämä tässä näin on 200. postaus Sivukirjastoon, w00t! Nousen jalustalle. Nyt on siis varmaan hyvä hetki käsitellä ne äänikirjat. Tai, no, hyvä tai huono hetki - ensimmäiset äänikirjani sattuvat olemaan seuraavana listalla, joten ne käsitellään nyt.

Kerrottakoon taustaksi, että töissä väitettiin, että luen liikaa vampyyrikirjoja. Itse ajattelin, että kunhan vain en koske Sookie Stackhouse -sarjaan pitkällä vaarnallakaan, olen ihan turvassa. Ja, ööö, kuunteluhan on tosi immateriaalista, joten koskettamisesta ei kyllä voi puhua. Eihän?


Koiraa lenkittäessäni kuuntelin siis Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarjan osat 2 ja 3, Living Dead in Dallas ja Club Dead.

Living Dead in Dallas kertoo, kuinka Sookie lähtee poikaystävänsä, erään vampyyri Billin kanssa selvittämään Dallasiin kadonneen vampyyrin mysteeriä. Samaan aikaan Bontempsissa telkkariadaptaation helmi Lafayette päätyy lopullisen sivuosanesittäjän rooliin tulemalla murhatuksi tuosta noin vaan.

Club Deadissa Sookie lähtee puolestaan Jacksoniin selvittämään kadonneen vampyyrin mysteeriä. Tällä kertaa hävinneenä on edellämainittu vampyyri Bill, joka tunnetaan myös Sookien epäkuolleena poikaystävänä. Apuaan tarjoaa vampyyri Eric, jonka mainitsen tässä nyt ihan vain ja ainoastaan siksi, että vampyyri Eric on tv-inkarnaatiossaan ilo silmälle.

Tuota noin. Juonet olivat höttöä ja lukija rasittavanpuoleinen*, mutta Sookie oli ensimmäisen kirjan muistikuviini verrattuna suorastaan piristävä ilmestys. Pakko sanoa, että pidän kuitenkin telkkariversiosta enemmän, enkä vain silmänilon takia. Vampyyri Bill on kirjoissa kerrassaan rasittava, omistushaluinen ja vanhanaikainen urpo, ja Sookien ja Billin suhde on paikoin ihan kauheaa seurattavaa. Onneksi Sookiessa on enemmän luonnetta kuin sarjan ensimmäinen kirja antoi ymmärtää, ja vampyyri Eric piristää sarjaa myös kirjojen puolella eikä vain idioottilaatikossa.

Viihdyttäviähän nämä kuitenkin olivat, ei käy kieltäminen. Siitäkin huolimatta, että sarjan kirjojen nimet ovat kökköyden aatelistoa.


* En viittaa nyt itseeni, vaan kirjan nauhalle lukeneeseen Johanna Parkeriin, vaikken pidä lainkaan poissuljettuna sitä mahdollisuutta, että olen itsekin rasittavanpuoleinen lukija.

4 comments:

Hanna said...

Mähän olen tähän sarjaan ihan koukussa, paperiversioon. Neloskirja räjäytti pankin ja sen jälkeen olen lukenut näitä yhdeltä istumalta...

Liina said...

yritän nyt olla kauheesti spoilaamatta, mutta luettuani - köhhh - wikipediasta sarjan tulevista juonenkäänteistä, suhtaudun TODELLA paljon myönteisemmin koko sarjaan :D siis että well hello there, vampire Eric :D tässä mielessä odotan neloskirjaa innolla.

tähän ei nyt MITENKÄÄN vaikuta kukaan Alexander Skarsgård. eipä.

Hanna said...

10 kirjan jälkeen sitä on oppinut jo kuvittelemaan varsin onnistuneelle Alexanderille pitkät hiuksetkin, niinkuin asian kuuluisi olla.

Liina said...

mun puolesta Alexander saa olla vaikka kalju :D ja tota, mahdollisimman usein ilman vaatteita.