18/11/2011

Omegapiste

Luin Don DeLillon kirjan Omegapiste, koska se työnnettiin käteeni. Eikä kenen tahansa toimesta, vaan isäpuoleni, joka on maailman viisain ihminen ja arvostaa - laillani - lyhyitä kirjoja.

Kansi: Tammi / Markko Taina
Omegapisteestä on vaikea kirjoittaa mitään. Se oli mainio kirja, ja siinä oli huikea tunnelma - Omegapisteen lukeminen tuntui kirjalliselta meditaatiolta. Kun Omegapisteen henkilöt ovat autiomaassa ja aika hidastuu heidän kohdallaan, tuntuu se hidastuvan myös lukijalla. Ja vaikka Omegapiste on lyhyt, on se - kuten Hesarissakin kirjoitetaan - pituuttaan isompi kirja.

Tunnen muuten lievää tyydytystä sen vuoksi, ettei Hesarinkaan kriitikko ole näemmä osannut kirjoittaa aiheesta juuri mitään. Omegapiste kannattaakin lukea, sillä sen voisi helposti kuvailla rikki. Ettekä te sitä halua. Tai minä en ainakaan halua.

4 comments:

Erja said...

Ihastuin vähän aikaa sitten Cosmopolikseen ihan ikihyviksi, hekumoin jo ajatuksella että kohta pääsen lukemaan tätä!

Liina said...

Tää onkin mainio! Olisi ehkä pitänyt lisätä vielä, ettei ollenkaan raskas lukea - vaikka itse tuppaan ajattelemaan, että kaikki Keltaisessa kirjastossa julkaistu on kuin lyijyä.

Olen aiemmin lukenut DeLillolta The Falling Manin (tjsp) joka ei kolahtanut yhtä kovaa, vaan jäi etäisemmin hienoksi kirjaksi. (Voiko näin sanoa? Ymmärtänette.)

Artsi said...

Löysin just Cosmopoliksen Suomalaisen alehyllystä ja pakkohan se oli ottaa. Suosittelen Liina tutustumaan KK:n laajaan valikoimaan. Niitä vanhempia saa muutenkin edullisesti divareista. Vaihtelu virkistää. Omegapiste on hankintalistalla.

Liina said...

Kyllä mä niihin uskaliaasti tutustunkin, hieman hidasta vauhtia tosin!

Luotan geenitekniikkaan ja vanhuustutkimukseen siinä määrin, että uskon ehtiväni lukea ne kaikki. Haha :D