John Scalzin Redshirts muistuttaa kovasti yhtä Charles Yun novelleista: ollaan avaruusaluksella, tutkitaan planeettoja, ja eikö piru vie joka reissulla joku punapaitaan puettu alemman tason upseeri ota ja kuole. Hauskaa, ellei satu olemaan yksi niistä punapaidoista, kuten Andrew Dahl on.
No, tämä vertautuu kauhuleffaan, vaikka nyt ei pidä ymmärtää väärin, Redshirts ei ole yhtään pelottava. Silti, tiedätte varmaan sen tilanteen, jossa kauhuleffa on herkullisen pelottava, kunnes hirviö marssii kulisseista nähtäväksi, jonka jälkeen kyseessä on tavanomainen rymistely ja hyvä syy käydä jääkaapilla? Tässä kävi vähän samoin: niin kauan oli hauskaa kun Dahl ystävineen tutustuu uuteen alukseensa ja huomaa, että jotain mätää Tanskanmaalla, tarkoitan, avaruusalus Intrepidillä, mutta annas olla kun ruvetaan esittämään syitä sille, miksi joka reissulla on jonkun onnettoman kuoltava - jahas, muistelen, että jääkaapissa oli Aurajuustoa. Tai ainakin valo.
Nopealukuinen ja viihdyttävä tämä Redshirts oli, enkä hetkeäkään epäile, etteikö Scalzilla itsellään olisi ollut hauskaa tätä kirjoittaessaan, mutta ongelmapa on (eikä Yu tätä sen paremmin selättänyt) tässä: hemmetin siististä lähtötilanteesta ei päästä kuin hemmetinmoiseen kasaan spagettia, kun kirjailija yrittää kiemurrella jotenkin tilanteesta ulos ja kirjan markkinoille. Kylmää, kiinniliimautunutta spagettia.
Kliseebongareille Redshirts on silti kiva kenttäretki. Sopii myös kevyttä lukemistoa kaipaaville; pakko on myöntää, että Vingen jälkeen tämä tuli kaikista ongelmistaan huolimatta ihan tarpeeseen.
No, tämä vertautuu kauhuleffaan, vaikka nyt ei pidä ymmärtää väärin, Redshirts ei ole yhtään pelottava. Silti, tiedätte varmaan sen tilanteen, jossa kauhuleffa on herkullisen pelottava, kunnes hirviö marssii kulisseista nähtäväksi, jonka jälkeen kyseessä on tavanomainen rymistely ja hyvä syy käydä jääkaapilla? Tässä kävi vähän samoin: niin kauan oli hauskaa kun Dahl ystävineen tutustuu uuteen alukseensa ja huomaa, että jotain mätää Tanskanmaalla, tarkoitan, avaruusalus Intrepidillä, mutta annas olla kun ruvetaan esittämään syitä sille, miksi joka reissulla on jonkun onnettoman kuoltava - jahas, muistelen, että jääkaapissa oli Aurajuustoa. Tai ainakin valo.
Nopealukuinen ja viihdyttävä tämä Redshirts oli, enkä hetkeäkään epäile, etteikö Scalzilla itsellään olisi ollut hauskaa tätä kirjoittaessaan, mutta ongelmapa on (eikä Yu tätä sen paremmin selättänyt) tässä: hemmetin siististä lähtötilanteesta ei päästä kuin hemmetinmoiseen kasaan spagettia, kun kirjailija yrittää kiemurrella jotenkin tilanteesta ulos ja kirjan markkinoille. Kylmää, kiinniliimautunutta spagettia.
Kliseebongareille Redshirts on silti kiva kenttäretki. Sopii myös kevyttä lukemistoa kaipaaville; pakko on myöntää, että Vingen jälkeen tämä tuli kaikista ongelmistaan huolimatta ihan tarpeeseen.
2 comments:
Scalzilla oli jossain vaiheessa minusta ihan vetäviä kirjoja... mutta sitten hän alkoi kertoilla samaa tarinaa eri perspektiivistä, ja se jotenkin tökki minulle.
Tällä Redshirtsillä on ainakin etunaan hervottoman hieno nimi! :D
Nimi on hieno :D
Mä olen tätä ennen lukenut yhden tai kaksi Scalzia, joten tuo ei ole vielä päässyt harmittamaan ... mutta lukulistalla niitä on kyllä enemmänkin, gulp.
Post a Comment