Hallie palaa Afganistanista hautaamaan sisartaan, mutta näkeekin sisarensa haamun ja nohevana mimminä päättelee, että sisaren kuolemaa on hieman avustettu. (En minä tiedä, miten sen siitä voi päätellä, älkää kysykö.)
Siinä oli juonisynopsis Deborah Coatesin kirjalle Wide Open. Alkukuvioiden jälkeen seuraa etsivätoimintaa ja romantiikankaltaista - kun sanon "kaltaista", todella tarkoitan sitä, romantiikannälkäisten lienee turha vaivautua elleivät vieroitusoireet ole todella pahat.
Hyvää kirjassa oli sen sujuvuus - ja miljöö, ranchit Etelä-Dakotassa viehättivät paranormaalin ... erm ... no tällaisen paranormaalin ... tekstinkappaleen ... tapahtumapaikkana. En voi sanoa tätä paranormaaliksi romantiikaksi ylläolevista syistä enkä paranormaaliksi dekkariksi syistä, jotka kuvataan alla.
Miinuspuolelle jäätiin sen sijaan Hallien persoonan ja etsivätyön ohella. Ruoditaan ensin persoona. Hallie on nimittäin vihainen, ja vaikka ymmärrän vihan merkityksen suruprosessin osana, lukijana hieman väsyin siihen, että Hallien ensireaktio kaikkeen oli tarve lyödä sitä. KAIKKEEN.
Toiseksi koin ärtymystä Hallien selvitystöiden etenemisen vuoksi. Sheriffin putiikkia edustava romantillinen kiinnostuksenkohde Boyd osaa lähestulkoon vain yhden repliikin, joka liittyy siihen, että hän ei voi sanoa mitään, tutkimukset ovat kesken. Pääkonnan kätyri sen sijaan noin sivulla kaksi (no, ehkä sentään kaksikymmentä) tulee kertomaan sankarittarellemme, että lopeta kyselyt tai muuten. Haloo siellä pääkonnien kätyreiden koulutuslaitoksella! Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tuo on paras tapa saada raivokkaat sankarittaret ravistelemaan tapausta kuin kettuterrieri pehmolelua? Oletteko? Ettepä tietenkään ole.
Tämän jälkeen Hallie saakin kaikenlaisia asioita selville lyömällä päätään seinään ja odottamalla, että pääkonnan kätyri oksentaa hänelle lisätietoa.
Pääkonnakin on ihan tyhmä: sen sijaan, että ampuisi Hallieta heti kun voi, hän haluaa ymmärrystä. Voi yhden kerran. Minä kyllä olisin ampunut hänen sijassaan enkä jäänyt vatuloimaan. Tai no oikeastaan en olisi, koska olen kauhean pehmo, eikä minusta täten ikinä tulisi uskottavaa pääkonnaa, mutta ei tullut kyllä tästä ymmärryksenjanoajastakaan.
Päätin juuri, että jatko-osaan on tarpeetonta käyttää aikaa.
En myöskään tiedä, miksi kirjan nimi oli Wide Open.
Siinä oli juonisynopsis Deborah Coatesin kirjalle Wide Open. Alkukuvioiden jälkeen seuraa etsivätoimintaa ja romantiikankaltaista - kun sanon "kaltaista", todella tarkoitan sitä, romantiikannälkäisten lienee turha vaivautua elleivät vieroitusoireet ole todella pahat.
Hyvää kirjassa oli sen sujuvuus - ja miljöö, ranchit Etelä-Dakotassa viehättivät paranormaalin ... erm ... no tällaisen paranormaalin ... tekstinkappaleen ... tapahtumapaikkana. En voi sanoa tätä paranormaaliksi romantiikaksi ylläolevista syistä enkä paranormaaliksi dekkariksi syistä, jotka kuvataan alla.
Miinuspuolelle jäätiin sen sijaan Hallien persoonan ja etsivätyön ohella. Ruoditaan ensin persoona. Hallie on nimittäin vihainen, ja vaikka ymmärrän vihan merkityksen suruprosessin osana, lukijana hieman väsyin siihen, että Hallien ensireaktio kaikkeen oli tarve lyödä sitä. KAIKKEEN.
Toiseksi koin ärtymystä Hallien selvitystöiden etenemisen vuoksi. Sheriffin putiikkia edustava romantillinen kiinnostuksenkohde Boyd osaa lähestulkoon vain yhden repliikin, joka liittyy siihen, että hän ei voi sanoa mitään, tutkimukset ovat kesken. Pääkonnan kätyri sen sijaan noin sivulla kaksi (no, ehkä sentään kaksikymmentä) tulee kertomaan sankarittarellemme, että lopeta kyselyt tai muuten. Haloo siellä pääkonnien kätyreiden koulutuslaitoksella! Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tuo on paras tapa saada raivokkaat sankarittaret ravistelemaan tapausta kuin kettuterrieri pehmolelua? Oletteko? Ettepä tietenkään ole.
Tämän jälkeen Hallie saakin kaikenlaisia asioita selville lyömällä päätään seinään ja odottamalla, että pääkonnan kätyri oksentaa hänelle lisätietoa.
Pääkonnakin on ihan tyhmä: sen sijaan, että ampuisi Hallieta heti kun voi, hän haluaa ymmärrystä. Voi yhden kerran. Minä kyllä olisin ampunut hänen sijassaan enkä jäänyt vatuloimaan. Tai no oikeastaan en olisi, koska olen kauhean pehmo, eikä minusta täten ikinä tulisi uskottavaa pääkonnaa, mutta ei tullut kyllä tästä ymmärryksenjanoajastakaan.
Päätin juuri, että jatko-osaan on tarpeetonta käyttää aikaa.
En myöskään tiedä, miksi kirjan nimi oli Wide Open.
2 comments:
:D Tulkitsinko oikein, ettet varsinaisesti rakastunut tähän?
Kyllä, tällaisen kuvan yritin hienovaraiseen tapaani antaa :D
Post a Comment