30/05/2015

The Bees

Laline Paullin The Bees tuntui jotenkin suorastaan väijyvän lukulistalleni pääsyä. Lopulta annoin periksi ja varasin opuksen kirjastosta.


Alun alkaen en siis ollut kovin kiinnostunut. En juuri välitä antropomorfismista (ja nyt, kun tämän sanon, varmasti muistan heti kohta kuusitoista kirjallista esimerkkiä, joita rakastan juuri antropomorfismin vuoksi) enkä täten tippaakaan innostunut kirjan kuvauksesta, jossa ensivaikutelmani mukaan rohkea ja itsenäinen mehiläinen jotain jotain jotain. (Ja nytpä saitte siis jonkinlaisen käsityksen myös siitä, millä tarkkuudella täällä kirjan kuvauksia luetaan.)

No mutta mitenkäs Paull sitten inhimillistää mehiläisensä?

Vastaus omalla kohdallani oli: siedettävästi. Vaikka kirjassa on muutama aidosti veretseisauttavan kiusallinen kohta (etenkin Isä meidän -rukous mehiläiseksi väännettynä sai jälleen hapuilemaan suomennosta sanalle cringeworthy), Paullin pörryköissä on inhimillistyksen ohella myös jotain aidosti vierasta. Flora 717:n, pääsiivekkäämme, tarina onnistuu etenkin parviälyn ja feromonien vaikutuksen kuvaamisessa.

Ja nämä vierauden hetket olivat juuri se, mikä hommaa kannatteli.

Kirjan rakenteesta tuli ajoittain sellainen olo, että Paull halusi huolellisesti käydä läpi kaiken sen jänskän, mitä mehiläispesässä ikinä voi tapahtua. Koska Flora 717 oli lähes millä tahansa mittapuulla hyönteismaailman supersankari, häntä voitiin näppärästi käyttää kuvaamaan kaikkea alkaen pesän lattioiden kuuraamisesta kuningatartreffien kautta ruoanhakureissuille. Yksilökeskeisen kuvaamistavan heikkoudet olivatkin ehkä nimenomaan tässä - vaikka voi toki olla, että sankarikeskeisessä maailmassamme useamman pölyttäjän seuraaminen ei olisi ollut ollenkaan sellainen suksee kuin The Bees käsittääkseni on ollut.

Kirjan luettuani aloin pohtia suhdettani antropomorfismiin - no, oikeastaan aloin pohtia sitä luettuani Guardianin arvion Paullin kirjasta, sen, jossa huomautettiin parhaiden eläinfantasioiden olevan tarinoita ihmisyydestä. Ja ehkä näin, mutta entäs jos siinä käy sitten niin, että ei tee oikeutta eläimelle tai ihmiselle? Voisiko vieras ja vaikeasti ymmärrettävä kertoa ihmisyydestä heijastelematta itse inhimillisiä piirteitä? (Voisiko sellaista ylipäänsä kirjoittaa tai lukea?)

Ja sekin, että pitääkö kaiken kertoa ihmisyydestä, voi hyvän tähden sentään?

Kaiken tämän jälkeen päällimmäinen ajatus kirjan suljettuani oli, että nyt pitäisi aloittaa tarhaushommat.

2 comments:

Elegia said...

Mielenkiintoinen arvio, jonka perusteella en osaa edelleenkään päättää haluanko lukea tämän kirjan vai en. The Bees häiritsee minua, sillä se pörisee vastaan "joka" paikassa, en pääse siitä eroon. Se tuijottaa keltaisena minua jokaisessa kaupassa ja uhkaa pöristä kassiini. Toistaiseksi olen onnistunut karkaamaan. Mutta niin, kannattaako tämä lukea, missaanko jotain jos en lue? :D

Liina said...

No tää on nyt vähän comme ci comme ça: tuskin sä tähän montaakan tuntia elämästäsi hukkaisit, mutta tuskin jäät mitään erityistä vaillekaan, jos et lue :D

Mua on alkanut jotenkin entistä enemmän jälkikäteisesti ärsyttää se "ihmisyydestä mehiläisten kautta" -homma. Ikään kuin mehiläisillä olisi vain välinearvoa. Että jos päätät kapinoida kirjan pörinää vastaan, tuen sua!