Luin Pirkko Saision Signaalin siksi, että Siina kehui sitä, ja tulin näin ottaneeksi ensikosketukseni Saision tuotantoon (turha siellä on rypistellä kulmia nyt, Saisio kirjoittaa käsittääkseni vain hyvin vähän avaruusaluksista, tässäkään kirjassa ei ollut yhtään.)
Kokemus oli aluksi briljantti ja lopuksi oikein hyvä: alun briljanttius olisi ehkä kantanut loppuun asti, ellen olisi jättänyt viimeistä pariakymmentä sivua seuraavalle päivälle ja aamulla huomannut taian menettäneen voimiaan.
Ensimmäiset parisataa sivua (ja kun kirjassa on 296 melko väljää sivua, tämä ei ole ollenkaan huono prosentti) vuoroin nauroin vatsalihaksia vahvistavasti ääneen ja vuoroin nyökyttelin, että tämä Saisio-niminen päähenkilöpä on asian ytimessä. Lopussa mentiin vähän enemmän fiilistelyn suuntaan, itse olisin halunnut jatkaa alun linjalla, mutta ei se mitään, ymmärrän, ettei kirjailija kirjoita teostaan juuri minun henkilökohtaiselle kevytmieliselle maulleni sopivaksi.
Tulin ajatelleeksi, että jos kenkään on lukumaratoniin osallistumassa, tämä Signaali voisi sellaiseen olla hyvä kirja: sellainen, josta haluaa ehdottomasti lukea aina vielä pari sivua ja näin jättää huomioimatta lapsen, puolison, koiran ja ennen kaikkea kotityöt.
Kokemus oli aluksi briljantti ja lopuksi oikein hyvä: alun briljanttius olisi ehkä kantanut loppuun asti, ellen olisi jättänyt viimeistä pariakymmentä sivua seuraavalle päivälle ja aamulla huomannut taian menettäneen voimiaan.
Ensimmäiset parisataa sivua (ja kun kirjassa on 296 melko väljää sivua, tämä ei ole ollenkaan huono prosentti) vuoroin nauroin vatsalihaksia vahvistavasti ääneen ja vuoroin nyökyttelin, että tämä Saisio-niminen päähenkilöpä on asian ytimessä. Lopussa mentiin vähän enemmän fiilistelyn suuntaan, itse olisin halunnut jatkaa alun linjalla, mutta ei se mitään, ymmärrän, ettei kirjailija kirjoita teostaan juuri minun henkilökohtaiselle kevytmieliselle maulleni sopivaksi.
Tulin ajatelleeksi, että jos kenkään on lukumaratoniin osallistumassa, tämä Signaali voisi sellaiseen olla hyvä kirja: sellainen, josta haluaa ehdottomasti lukea aina vielä pari sivua ja näin jättää huomioimatta lapsen, puolison, koiran ja ennen kaikkea kotityöt.
2 comments:
Onpa helpottavaa, että jos oikein tulkitsin, oli kokemuksesi enimmäkseen myönteinen. Sitä aina vähän peljästyy, jos joku tarttuu omaan intoiluun, että nyt jos hän ei pidäkään ja tuhlaa aikaansa. Lukeminen kun on niin subjektiivista niinku silleen kumminskin.
Ai kauhea, pitikö sitä tulkita ihan! Myönteinen oli, kyllä, ehdottomasti, oikein myönteinen!
Mutta mä tiedän tuon peljästyksen. Kärsin siitä itse aina.
Post a Comment