Alexis Wrightin The Swan Book on sekä dystopia että kertomus aboriginaaliudesta ... ja jonkinlainen fantasiakin.
Ja varmaan virallisesti tämän vuoden se kirja, johon oli vaikeinta päästä sisälle. Itse asiassa puolet ajasta en ollut aivan varma, mitä helvettiä tapahtuu. Kaikki helpotti, kun päätin suhtautua kirjaan myyttinä. Myyteissä kun ei nähdäkseni voi olla tarkoituskaan pysyä koko ajan kärryillä. Tai siis kauniimmin sanottuna ne ymmärretään eri tasolla.
Keskiössä on nuori tyttö, Oblivion, jonka vanha nainen pelastaa puun uumenista. Vanha nainen pakenee itse ilmastosotia, ja on ainoa, jota tytön pelastaminen jollain tavalla kiinnostaa - tytön oma suku ei siihen pysty. Heidän kansansa elää armeijan nurkkaan ajamana jossain Australian takamailla.
Niin, vaikka tulevaisuudessa mennään, ei aboriginaalien kohtelussa mitään kovin kaunista ole tapahtunut. Poliittinen sanoma on kirpeä ja sentään, sellaisena, jotenkin lähestyttävissä. Ehkä ymmärrettävissäkin.
Kirjan lukeminen vitutti kohtalaisesti. Ei siksi, että se oli niin raskas, vaan siksi, että ... ensimmäisen kerran aikoihin tuli sellainen olo, että kielen ja kulttuurinymmärtämykseni EI VAIN RIITÄ. En tajua. Että tässä olisi mahdollisesti vaikka mitä ja miten hienoa (ja ihan hurjan myönteisesti kirjaa on arvioitukin) mutta minä en saa siitä kiinni.
Vieläkin harmittaa.
Ja varmaan virallisesti tämän vuoden se kirja, johon oli vaikeinta päästä sisälle. Itse asiassa puolet ajasta en ollut aivan varma, mitä helvettiä tapahtuu. Kaikki helpotti, kun päätin suhtautua kirjaan myyttinä. Myyteissä kun ei nähdäkseni voi olla tarkoituskaan pysyä koko ajan kärryillä. Tai siis kauniimmin sanottuna ne ymmärretään eri tasolla.
Keskiössä on nuori tyttö, Oblivion, jonka vanha nainen pelastaa puun uumenista. Vanha nainen pakenee itse ilmastosotia, ja on ainoa, jota tytön pelastaminen jollain tavalla kiinnostaa - tytön oma suku ei siihen pysty. Heidän kansansa elää armeijan nurkkaan ajamana jossain Australian takamailla.
Niin, vaikka tulevaisuudessa mennään, ei aboriginaalien kohtelussa mitään kovin kaunista ole tapahtunut. Poliittinen sanoma on kirpeä ja sentään, sellaisena, jotenkin lähestyttävissä. Ehkä ymmärrettävissäkin.
Kirjan lukeminen vitutti kohtalaisesti. Ei siksi, että se oli niin raskas, vaan siksi, että ... ensimmäisen kerran aikoihin tuli sellainen olo, että kielen ja kulttuurinymmärtämykseni EI VAIN RIITÄ. En tajua. Että tässä olisi mahdollisesti vaikka mitä ja miten hienoa (ja ihan hurjan myönteisesti kirjaa on arvioitukin) mutta minä en saa siitä kiinni.
Vieläkin harmittaa.
No comments:
Post a Comment