Kirjassa 16-vuotias Jenna löytää kiven. Hieman myöhemmin käy ilmi, että kivi on voimakas taikaesine, suurin koko joukosta kiviä. Kiven kulloinenkin kantaja saa käyttöönsä kiven voiman, mutta kantaja on kuka tahansa jamppa, joka sattuu lojumaan jätettyyn kiveen kompastumaan. Ja kaikki tietysti himoitsevat kiviä kovasti, etenkin sitä päähenkilön kaikkein voimakkainta kiveä. Nykyinen kantaja tulee puolestaan jollain tapaa riippuvaiseksi kivestään ja ilmeisesti mieluummin kuolee kuin antaa kiven jollekulle toiselle. (Minulle tuli vähän mieleen eräs Taru Sormusten Herrasta...)Tavallaan HoL vetosi minuunkin. Miljöö - etenkin luonto - oli nimittäin tosi viehättävä, ja se tuli hyvin esille kirjasta. Tietysti sitten kun siirryttiin kaupunkeihin, miljöön tenho väheni ja tilalle tuli ... päähenkilö.
Päähenkilö Jenna olikin sitten ihan mahdollisimman ärsyttävä eukko. Addiktista on varmaan aika vaikea tehdä sympaattista päähenkilöä, eikä Farrell siinä onnistunutkaan. Addiktion hieman helpotettua olisi voinut kuvitella, että päähenkilöstä tulee miellyttävämpi - mutta mitä vielä. Vainoharhainen ja ilkeä. Päähenkilö herätti ainakin minussa monia tunteita, joista päällimmäisenä tulee mieleen raivo ja turhautuminen.
Aion silti lukea sarjan seuraavankin osan.
No comments:
Post a Comment