13/05/2009

The Night Sessions

Ahem. Olen taas jäljessä melko lailla siitä, tämän Ken MacLeodin The Night Sessionsinkin luin joskus kuukausi sitten.

Ken MacLeodia on tullut luettua ennenkin, ja tässä varmaan huomaa kontekstin. Viime vuonna luin ihanan Robin McKinleyn kaamean kirjan Dragonhaven juuri ennen MacLeodiin tarttumista, ja kas vain - The Execution Channel vaikutti tosi hyvältä. Mutta nyt sitten olen lukenut esimerkiksi Tamar Yellinin mainion Kafka in Brontëlandin, ja kas vain osa II. The Night Sessions on korkeintaan ihanhyvä.

TNS sijoittuu lähitulevaisuuden Skotlantiin, jossa uskonto on korkeintaan siedettyä. Sitten joku tappaa papin. Kirjassa on myös paljon robotteja. Minusta uskonto on aiheena kiehtova - huomattavasti kiehtovampi kuin robotit, vaikka voi kyllä nähdä miksi nämä kaksi halutaan yhdistää - joten olin myönteisen odottavalla tuulella. Siksi "korkeintaan ihanhyvä" tuntui vähän pettymykseltä.

Ei TNS kuitenkaan huono ole. Jostain syystä minulle jäi TNS:ista vähän samanlainen kuva kuin TEC:ista - naseva alku ja keskikohta hyytyivät tehokkaasti loppua kohti ja viimeisillä sivuilla sitä lähinnä mietti, mitä pitäisi ostaa kaupasta ja miksi kirjahyllyssä on aukko ikään kuin siitä olisi pihistetty joku kirja. (Oikeasti, miksi?) Kirjan parissa viihtyi silti ihan hyvin.

2 comments:

Paivi said...

Uskonto on usein mielenkiintoinen aspekti kirjoissa, varsinkin jos sitä tarkastellaan kriittisessä valossa ja se antaa tarinalle erilaisen näkökulman. Tätä ei nyt pidä ymmärtää väärin siinä mielessä, että en voi sietää sellaisia tarinoita, joissa uskonnolla on pääosa ja millään muulla ei ole väliä.

Mun pitäisi taas alkaa lukea enemmän. Mulla on se Stephenie Meyerin The Host edelleen yöpöydällä ja siitä on luettu vasta ehkä jotain 20 sivua...

Liina said...

mä tykkään uskonnosta tarinan elementtinä, mutta en välttämättä perusta kriittisestä näkökulmasta. en ainakaan itseisarvoisesti - kriittisesti uskontoon suhtaudutaan niin usein täysin ulkopuolelta ja se on jotenkin musta väärä lähtökohta. tulee sellainen jalustalle nousemisen olo, että tässä minä naureskelen typerille uskovaisille.

esimerkiksi tv-sarja ilmestyksiä oli munsta parasta mitä töllöstä on tullut vuosiin, eikä siinä uskontoa käsitelty mitenkään erityisen kriittisesti. tai ylistävästi. se vaan ... oli tarinan lähtökohta ja sielu, jollain tavalla.

mutta mä en oikeastaan pidä uskontoa lähtökohtaisesti pahana, toisin kuin ilmeisesti kaikki muut tapaamani ihmiset ehkä yhtä lukuunottamatta :P kuvittelen, että ainakin joillekin yksilöille se on oikeasti hyvä ja luonteva valinta. eri asia sitten on, onko instituutiot kovin hyviä, mutta näyttäkääpäs vain yksikin suurikokoisempi instituutio joka saa aikaan vain hyvää. hiljaista taitaa olla.

tulkoon nyt kuitenkin mainittua, että en sitten SIEDÄ uskonnollista kirjallisuutta - siis sellaista, jonka tarkoitus on sanan levittäminen kaunokirjallisuuden varjolla. mummon tuttu kirjastonhoitajatar suositteli mulle joskus sellaista nuortenkirjaa, ja muistan vieläkin sen petoksen. urgh.