The Adamantine Palace

Tiesittekö, että adamantium on fiktiivinen metalli joka on tunnettu eritoten Wolverinen luurangosta? No, tämä ei vielä tarkoita, että Stephen Deas olisi prujannut kirjansa The Adamantine Palace nimen Marvelilta, sillä Wikipedian mukaan:

However, the noun "adamant" has long been used in standard English to refer to the embodiment of impregnable, diamondlike hardness. It, along with its rhetorical form "adamantine",  occurs in works such as the Aeneid, Paradise Lost, Gulliver's Travels, The Adventures of Tom Sawyer, The Lord of the Rings and even the movie Forbidden Planet, all of which predate the use of "Adamantium" in Marvel Comics. -Wikipedia

No nyt tiedätte. Juuri mitään järkevää sanottavaa minulla ei TAP:sta olekaan, sillä kirjana se ei ollut suorastaan kummoinenkaan.

Kirjassa tutustumme siis yhteiskuntaan, jonka aateliston on tehnyt rikkaaksi lohikäärmeiden säälimätön hyödyntäminen. Säälimätön viittaa tässä sekä talonpoikain että louhikäärmeiden oloihin; reilua kauppaa ei täällä tunneta. Aatelisto juonittelee valtasijoista minkä kerkeää, ja tämän juonittelun keskelle lukijakin siis pudotetaan pitkästymään kuoliaaksi vastenmielisten päähenkilöiden keskelle. Okei, ei sentään - tuli liioiteltua. Tarinalla on reipas tahti, joten kuoliaaksi pitkästyminen lienee hankalaa.

Toisaalta lohikäärmeet ovat ihan sympaattisia.

TAP tippunee die-hard eeppisen fantasian faneille, ja onneksi se oli myös aika lyhyt.