Seuraavakin Ben Aaronovitch jaksoi ilahduttaa: Moon Over Soho on ilahduttava urbaani poliisiaiheinen fantasia, sellainen jolle tulee välillä naureskeltua ääneen (tervetuloa, perheen kummeksuvat katseet, olenkin ikävöinyt teitä.)
Moon Over Soho on jatkoa Rivers of Londonille, ja päähenkilöitä on tässäkin oikeastaan kaksi: nuori poliisi Peter ja Lontoon kaupunki, jotka ovat jotakuinkin yhtä sympaattisia. Juonessa ei nytkään ole oikeastaan päätä eikä häntää - sanalla sanoen, jazzvampyyreita - mutta ei sillä niin väliä. Itse asiassa välillä toivoisi, että kirjailija keskittyisi fiilistelemään Lontoota ja sivuuttaisi mokomat juonelliset pakot tyystin. En yhtään ihmettele, että nämä keikkuvat kaikkien brittikirjakauppojen "tästä varmasti pidät" -listoilla, jotain sympaattista Aaronovitchin kirjoissa on.
Se, mitä jäin miettimään, on päähenkilö Peterin afrikkalainen tausta. Peter, joka toki on paljasjalkainen lontoolainen, kohtaa jossain määrin rasismia - seikka, joka saa hieman mietteliääksi. Sitä niin helposti ajattelee, että iso city on tällaisissa asioissa jo sivistyneempi, mutta ainakin Aaronovitchin Lontoossa tummaihoinen henkilö on paikoin samanlainen kummajainen kuin perussuomalaisten Helsingissä. Sääli. Toisaalta pohdin myös Aaronovitchin melko sympaattisesti kuvaamia afrikkalaisia perheitä, joissa naiset (etenkin äidit, voimaa äideille sanon minä) ovat hyvin voimakastahtoisia. Koska pidin kovasti perhekuvauksista, haluaisin tietysti ottaa tämän ihan silkkana totuutena, mutta kuten nimestäkin voitte päätellä, kirjailija ei itse ole afrikkalaistaustainen - väkisinkin jää miettimään, missä määrin kirjailija voi uppoutua vieraaseen kulttuuritaustaan. Onko se ihan reilua kyseisen kulttuurin edustajille? Onko siinä riski siitä, että muiden kulttuurien edustajat määritellään stereotypioiden - vaikka kyse olisi kuinkakin mukavista stereotypioista, eivät ne nähdäkseni ole sen parempia kuin ikävät vastinkappaleensakaan - kautta?
Äh, ehkä mietin liikaa. Ehkä Aaronovitchilla on afrikkalainen vaimo tai ystäviä. Ehkä joskus pitäisi ottaa viihde viihteenä.
Moon Over Soho on jatkoa Rivers of Londonille, ja päähenkilöitä on tässäkin oikeastaan kaksi: nuori poliisi Peter ja Lontoon kaupunki, jotka ovat jotakuinkin yhtä sympaattisia. Juonessa ei nytkään ole oikeastaan päätä eikä häntää - sanalla sanoen, jazzvampyyreita - mutta ei sillä niin väliä. Itse asiassa välillä toivoisi, että kirjailija keskittyisi fiilistelemään Lontoota ja sivuuttaisi mokomat juonelliset pakot tyystin. En yhtään ihmettele, että nämä keikkuvat kaikkien brittikirjakauppojen "tästä varmasti pidät" -listoilla, jotain sympaattista Aaronovitchin kirjoissa on.
Se, mitä jäin miettimään, on päähenkilö Peterin afrikkalainen tausta. Peter, joka toki on paljasjalkainen lontoolainen, kohtaa jossain määrin rasismia - seikka, joka saa hieman mietteliääksi. Sitä niin helposti ajattelee, että iso city on tällaisissa asioissa jo sivistyneempi, mutta ainakin Aaronovitchin Lontoossa tummaihoinen henkilö on paikoin samanlainen kummajainen kuin perussuomalaisten Helsingissä. Sääli. Toisaalta pohdin myös Aaronovitchin melko sympaattisesti kuvaamia afrikkalaisia perheitä, joissa naiset (etenkin äidit, voimaa äideille sanon minä) ovat hyvin voimakastahtoisia. Koska pidin kovasti perhekuvauksista, haluaisin tietysti ottaa tämän ihan silkkana totuutena, mutta kuten nimestäkin voitte päätellä, kirjailija ei itse ole afrikkalaistaustainen - väkisinkin jää miettimään, missä määrin kirjailija voi uppoutua vieraaseen kulttuuritaustaan. Onko se ihan reilua kyseisen kulttuurin edustajille? Onko siinä riski siitä, että muiden kulttuurien edustajat määritellään stereotypioiden - vaikka kyse olisi kuinkakin mukavista stereotypioista, eivät ne nähdäkseni ole sen parempia kuin ikävät vastinkappaleensakaan - kautta?
Äh, ehkä mietin liikaa. Ehkä Aaronovitchilla on afrikkalainen vaimo tai ystäviä. Ehkä joskus pitäisi ottaa viihde viihteenä.
No comments:
Post a Comment