Lainasin David Eaglemanin kirjan Tarinoita tuonpuoleisesta, sillä Tessa tykkäsi siitä kovin - ja myöhemmin sen julisti täydelliseksi myös Olivia-lehti - jos nyt henkilökohtaisesti annankin enemmän painoa Tessan arviolle.
Tarinoita tuonpuoleisesta sisältää siis 40 pientä tarinaa - tuonpuoleisesta. Näennäisesti tuonpuoleisesta, sillä ainakin itsestäni tuntui siltä, että moni tarina kertoi enemmän tämänpuoleisesta. Sehän ei toki haitannut yhtään - oli ihan hauskaa peilata elämää kuoleman kautta, ja monet Eaglemanin tarinoista olivatkin vallan oivaltavia juuri tässä suhteessa.
Henkilökohtaiseksi suosikiksi kirjasta ei kuitenkaan minulle ollut, muutamastakin syystä. Ensinnäkin 40 tarinaa oli hieman liikaa - itselleni olisi riittänyt 15. Tämä siksi, että tarinoista osa oli hieman toisteisia - seikka, joka tuli esille etenkin jos kirjaa luki pidemmän pätkän putkeen. Moni tarina käsitteli esimerkiksi perspektiiviä, joka riippuu fyysisestä koosta - ajatus, joka sinänsä on kyllä hirvittävän kiehtova, mutta mutta ... kiehtovuus ei lisääntynyt asiaa enemmän käsittelemällä. Jos kirjan lukee, onkin ehkä fiksuinta lukea sitä pienissä pätkissä, jottei toisteisuus häiritse - ja tästä päästäänkin kirjan toiseen ongelmaan. Jokin kirjoitustyylissä nimittäin tökki niin, etten oikein itse kyennytkään lukemaan sitä kuin pienissä pätkissä. Ehkä tyyli oli hieman viileä ja etäinen - seikka, joka kirjaan toki sopikin, mutta sai sen muistuttamaan enemmän satiiria kuin tarkalleen ottaen olisi ollut välttämätöntä, ainakaan minulle. Mutta tuskin herra Eagleman kirjoitti tarinoitaan vain minulle, joten pidettäköön tätä nyt henkilökohtaisena ongelmana.
 |
| Kansi: Avain / Jussi Jääskeläinen |
Henkilökohtaiseksi suosikiksi kirjasta ei kuitenkaan minulle ollut, muutamastakin syystä. Ensinnäkin 40 tarinaa oli hieman liikaa - itselleni olisi riittänyt 15. Tämä siksi, että tarinoista osa oli hieman toisteisia - seikka, joka tuli esille etenkin jos kirjaa luki pidemmän pätkän putkeen. Moni tarina käsitteli esimerkiksi perspektiiviä, joka riippuu fyysisestä koosta - ajatus, joka sinänsä on kyllä hirvittävän kiehtova, mutta mutta ... kiehtovuus ei lisääntynyt asiaa enemmän käsittelemällä. Jos kirjan lukee, onkin ehkä fiksuinta lukea sitä pienissä pätkissä, jottei toisteisuus häiritse - ja tästä päästäänkin kirjan toiseen ongelmaan. Jokin kirjoitustyylissä nimittäin tökki niin, etten oikein itse kyennytkään lukemaan sitä kuin pienissä pätkissä. Ehkä tyyli oli hieman viileä ja etäinen - seikka, joka kirjaan toki sopikin, mutta sai sen muistuttamaan enemmän satiiria kuin tarkalleen ottaen olisi ollut välttämätöntä, ainakaan minulle. Mutta tuskin herra Eagleman kirjoitti tarinoitaan vain minulle, joten pidettäköön tätä nyt henkilökohtaisena ongelmana.
2 comments:
Hahaa, otan kohteliaisuutena mielipiteideni painoarvon :). Minä luin kirjan muistaakseni aika lailla kahdessa pätkässä, ja itse asiassa harvinaisen keskittyneesti, toisen pätkän autossa. Ekan lukemisen jälkeen en kyllä enää ole uskaltanut näihin puuttua.
En oikein saa kirjoitettua kommenttia loppuun asti kun tyttärelläni on näemmä vähän huono päivä, mutta mielipiteilläsi on ilman muuta suuri painoarvo - kuuntelen sun suositusta takuuvarmasti ennemmin kuin jonkun lehdykäisen! Tää on kirjablogeissa juuri niin hauskaa, löytää omia, luotettavia lähteitä :)
Post a Comment