02/09/2012

Tunnustus & Generosity

Sain kahdelta suunnalta, Kujerruksista ja Elämää ja aspartaamia -blogista keltaiselle lapulle präntätyn tunnustuksen (keltaiset laput! My favorite!) ja ilahduin hommasta kovasti. Tällainen se on:


Hommaan liittyvät vielä ohjeetkin:

  1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
  3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
  4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Nyt on niin, että tunnustus on kiertänyt useissa blogeissa, joten aion rikkoa sääntöjä hieman. Tunnustus lähtee eteenpäin tyypeille, jotka ovat auttaneet allekirjoittanutta tuntemaan olonsa kotoisaksi kirjabloggaajien moniäänisessä kentässä. Olkoonkin, että kaksi heistä ovat juuri samoja tyyppejä, joilta tunnustuksen sain.

Kiitos ja rakkautta siis Linnea, Artsi, Raija, Booksy ja Marjis! En odota, että jakelette tätä enää eteenpäin. Ellette kovasti halua.

Sitten asiaan. Richard Powersin Generosity on kirja, jonka olen kirjastosta lainannut pariinkin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla ei vaan huvittanut, joten kirja koki harvinaisen kohtalon ja palautui avaamattomana. Toisella kerralla luin - ja tykkäsin.


Vaikka nyt on sanottava, että kansi lupaa jotain kiehtovaa ekokatastrofihenkistä, ja sitähän ei tarjolla ole.

Kai tämä on scifiksi laskettava: epäonnistunut kirjailija päätyy opettamaan kirjoittamista, ja kurssille päätyy nuori pakolaisnainen. Sellainen, jonka elämän ei missään nimessä odottaisi olevan onnellista, ei niiden kaikkien kauheiden kokemusten jälkeen - mutta joka kuitenkin pursuaa onnea. Mimmi on taianomainen ja lumoaa välittömästi koko luokan opettajaansa myöten. Samaan aikaan toisaalla geenitutkija metsästää onnellisuuden salaisuutta: jos on niin, että lievästä taipumuksesta pessimismiin on ollut evolutionaarisesti hyötyä, eikö moisesta taakasta olisi vihdoin jo syytä päästä eroon? Mikseivät kaikki voisi olla onnellisia? KOKO AJAN? Ja sitten käy niin, että pakolaisnainen kohtaa tutkijan ja mediahelvetti pääsee valloilleen.

Tämä scifimpi puoli oli ihan kiinnostavaa, vaikkei asiaa lopulta minusta ihan kauhean pitkälle päästy tutkimaan. Lukijassa, jolla viittaan itseeni, heräsi lähinnä kiukku ihmiskuntaa ja etenkin sen "amerikkalaisiksi" nimettyä osaa kohtaan. Kirjassa on kuitenkin toinenkin taso, metataso, johon kirjailija kirjoittaa itsensä tarinaa kuljettamaan. Se taso oli minusta suunnilleen yhtä tarpeellinen kuin yhteiset leikit firman virkistyspäivässä.

Loppujen lopuksi Generosity kyllä kannatti lukea, vaikkei se minusta aivan täysosuma ollutkaan. Mukaansatempaava ja paikoin hyvinkin fiksu sentään kyllä.

5 comments:

Booksy said...

Awwww.... rakkautta vain sinnekin päin. Kuten varmasti tiedätkin, olen innokas fanisi. Vaikka aiheutatkin jatkuvaa pääsärkyä lukemalla koko ajan kiinnnostavia kirjoja ja sitten vielä kirjoittamalla niistä niin että tekee mieli lukea kaikki. Tämä Generositykin alkoi heti vetää puoleensa. Alan kutsua sitä sivukirjastoefektiksi.

Kun the theory of everything lopulta kehitetään, sen täytyy selittää myös kirjapainovoima.


Artsi said...

Ai kele, unohdin noi ohjeet omasta post-it postauksesta.

Raija / Taikakirjaimet said...

Kiitos <3 Kirja-arviosi ovat loistavan omaperäisiä ja hauskoja. Blogiisi on aina mukava tulla, joskin joskus jännittää että olet jälleen lukenut kirjan, joka pidentää jo ennestään laittomissa mitoissa keikkuvaa lukulistaani. Sitä tapahtuu usein. Kiitos Booksyn, nyt ilmiöllä on nimikin... sivukirjastoefekti.

Linnea / pigeonnaire said...

Lämmin hyrinä sinne suuntaan <3

Kiva että luit Generosityn vaikkei se sitten ihan täysin iskenytkään. Minä tykkäsin eniten niistä geenijutuista vaikka välillä mentiinkin syvällä termiviidakossa. Ai että. :)

Liina said...

Kiitos kauniista sanoista! Tuli ujostus, enkä meinannut uskaltaa enää blogiini.

Noh.

Booksy, jos kirjapainovoima ei sisälly kaiken teoriaan, ei se mitenkään voi olla teoria kaikesta :D Mutta samat sanat, olet ihan ehdoton idolini tässä kirjabloggausrintamalla - on kiva kuulla, että täältä löytyy sullekin luettavaa. Sivukirjastoefekti taas oli (mun kannalta) universumin kivoin termi, vaikka reilumpaa olisi ehkä sanoa kirjablogiefekti :D

Artsi, no se tuskin maata merelle vie :)

Raija, ihana kuulla! Yleensä kai kirjablogit ovat vaarallisia paikkoja tuon suhteen, ja voin vakuuttaa, että kunnia lukulistan pidentämisessä on - jälleen - molemminpuolinen. Olen sitäpaitsi superkade teille, jotka osaatte kirjoittaa kunnollisia arvioita.

Linna, hyrinää takaisin! Ne geenijutut oli mun suosikkikohtia myös, mutta se metatason puoli meni taas sellaiseksi napanöyhdän kaiveluksi...