20/11/2012

Some Kind of Fairy Tale

Jostain arviosta jäi päähäni sellainen lause, että Graham Joycen Some Kind of Fairy Tale on hyvä kirja, mutta Joycelle väärä.

Kansi: Orion

Ei Some Kind of Fairy Tale minustakaan ihan täysosuma ollut. Hyvä kuitenkin - sujuva ja kerrassaan ahmaistava kokemus mutta ei sillä tavalla koskettava kuin How to Make Friends with Demons, joka löi suoraan palleaan.

Asiaan: Peter saa jouluna puhelun vanhemmiltaan. Kaksikymmentä vuotta kadoksissa ollut Tara-sisko on nimittäin tullut kotiin. Vaan kun muut ovat vanhentuneet sen parikymmentä vuotta, Tara ei ole - ja vaikka Taran tarina pian tuleekin selväksi (hän on mielestään ollut kadoksissa puoli vuotta) on koko perheellä vaikeuksia suhtautua siihen. Kuolleista palaaminen on kaikkea muuta kuin helppoa.

Kuten sanoin, kirja on sujuva lukuelämys - Joyce kirjoittaa vauhdikkaasti ja etenkin dialogi on niin ... aitoa, että välillä olisin jopa kaivannut hieman strukturoidumpaa lähestymistapaa. Mutta minä olenkin tällainen hienostelija. (Okei, en ole aivan tosissani, hahmot olivat kerrassaan eläviä, ja siitä iso kiitos dialogille.)

SKoFT nojaa hirveän vahvasti brittiläiseen kansanperinteeseen. Tiedättehän, siihen, jossa haltiat keijut no ne tyypit (miksei meillä ole kunnollista vastinetta sanalle faerie? Onko meillä? Mikä se on?) varastavat kuolevaisia, jotka pääsevät kotiin ajan yhtäkkiä hurahdettua ja maailman muututtua. Taran kokemuksia ei sivuuteta, mutta Joyce vaikuttaa kiinnostuneemmalta siitä, miten moiseen tarinaan suhtaudutaan etenkin tässä hyvin rationaalisessa yhteiskunnassa. Ihan hyvä valinta: osaa tarinasta kuljettaa psykoterapeutin analyysi Tarasta, jota on kiinnostava lukea - vaikkei lukijalla silti ole todellisia vaihtoehtoja. Taran tarina on yksinkertaisempi ja uskottavampi kuin terapeutin monimutkaiset koukerot.

Perhedynamiikat Joyce saa kohdalleen, etenkin Peterin, Taran ja näiden vanhempien osalta. Peterin perheen osalta etenkin vaimo Genevieve ja tyttäret jäävät vähän etäisiksi. Genevieve ihan erityisesti on aivan ihmenainen: kadehdin sitä tapaa, jolla neljä lasta ja talo hoituvat tuosta noin vaan käden käänteessä ja hermoja riittää vielä perhekriiseillekin. (Epäilen, että äitihommat ovat Joycellekin hieman mysteeri, tai Geestä olisi ehkä tehty hieman uskottavampi hahmo.)

Lopulta kirjan parasta antia, minusta, oli Peterin poikaa Jackia koskeva juonen osa. Jack mokaa ja yrittää hyvittää tekonsa naapurin vanhalle rouvalle; kirjan Jack-jaksot olivat sydäntäsärkeviä ja antoivat paljon. Niillä vain ei ollut kauheasti tekemistä maagisten elementtien kanssa.

6 comments:

Lukutoukka said...

Tämä on pian kuunteluvuorossa. En ole koskaan lukenut yhtään Joycen kirjaa, joten olen uteliaan odottavainen.

Liina said...

Jees, tämä on varmaan äänikirjana oikeinkin toimiva.

Ei minusta paras Joyce, mutta Joycen parhaat puolet pääsevät kyllä tässäkin esiin :)

sannabanana said...

Tervehdys! Sinulle on tunnustus blogissani...

Liina said...

Oi! Kiitos! Olen tästä huippuotettu, olen niin tykästynyt blogiisi!

Linnea / pigeonnaire said...

Oho kappas, taas tällainen tuntemattomuus joka kiinnostaa. Laitan tuon How to Make Friendsin jonnekin hälytyskelloilla varustettuun paikkaan että tajuan lukea sen, vaikuttaa vinkeältä.

Liina said...

Linnea, Joyce on niitä kirjailijoita, joita uskallan suositella melko varauksetta. Kaikki eivät ole täysosumia, mutta hyviä kuitenkin.