15/10/2014

Metatropolis: Green Space

Törmäsin Audiblessa Metatropolis-sarjaan, jossa hauskaa pitävät mm. Jay Lake, Tobias Buckell,  Elizabeth Bear ja Karl Schroeder.

Tartuin rohkeasti suoraan kolmanteen osaan, sillä ajattelin, että tällaisen jaettu maailma -homman kanssa ei voi olla niin tarkkaa, ja sitä paitsi viherrys on trendikästä.

Kansi oli minusta kiva. Olen niin helppo.
Metatropolis: Green Space -kokoelmassa fiittasivat edeltävien lisäksi myös Seanan McGuire, Mary Robinette Kowal ja Ken Scholes.

Kirjassa on siis alku- ja lopputarinat, jotka liittyvät löyhästi yhteen ja samaan maailmaan liittyviä tarinoita, joiden teemana on ekologisuus jollain tasolla. Yhteiskunta on Metatropoliksessa kovin erilainen kuin tuntemamme, eikä ekoasioihin suhtauduta yliolkaisesti.

Kokemus oli vaihteleva. Osa tarinoista oli oikein hyviä, osa enemmän sellaisia, joiden toivoisi jo loppuvan. Erityisesti Seanan McGuire osoitti pitävänsä kirjailijan työvälinepakissaan edelleen vaan niitä sellaisia tylpemmän puoleisia työkaluja. Meinasin hermostua.

Äänikirjaa kuunnellessa täytyy sanoa, että kärryillä pysyttely oli ajoin vaikeaa. Näin nyt ei ehkä pitäisi olla, sillä kokoelma on näemmä alun perin tehty äänikirjaksi. Ehkä ne kaksi aiempaa osaa olisi pitänyt lukea. (Tässä mielessä McGuiren tarina äärimmäisellä helppoudellaan toki puoltaa paikkaansa, mutta se onkin sen ainut ansio.)

Jotain jännää kirjan tulevaisuudenkuvassa kuitenkin oli, kun olen näemmä toisenkin Metatropolisin hankkinut.

No comments: