Trinsessa

Väitetysti kaikki pikkutytöt ovat joskus toivoneet huomaavansa jonain aamuna olevansa oikeasti jonkin maan prinsessoja, jotka on sattumalta hukattu tavalliseen perheeseen.
Minä en muistaakseni ikinä; pidin perheestäni melko lailla. Pidän vieläkin.

No mutta, Paul Parkin kirjassa A Princess of Roumania päähenkilö Mirandalle käy juuri näin. Vaikka ei tämä silti mikään lastenkirja ole.

Okei, ei lastenkirja, vaan fantasia. Kannessa on kehuja Ursula K. Le Guinilta, jonka perusteella voisi kuvitella, että kirja on vähintäänkin parasta ikinä. Mutta ehkä minä ja Le Guin emme pidä samoista kirjoista (vaikka toivon kyllä, että Le Guin pitää omista kirjoistaan.)

Takaisin APoR:n pariin. Minusta kirja oli kyllä melkoisen tylsä. Päähenkilö Miranda oli minusta vähän raivostuttava ja kirjoitustyyli jotenkin ... no ... mikä on koukuttavan vastakohta? Ahem. Voi olla, etten nyt vain ymmärrä kirjoitustyylin hienoutta tai sitten olin ihan väärässä mielentilassa allergialääkkeiden takia, mutta ajatus tuntui koko ajan luiskahtavan tekstistä irti.
Toisena päähenkilönä kirjassa ollut ja melkein enemmän tilaa saanut paronitar Nicola, josta maalailtiin jonkin sortin pahista, oli kauhean paljon kiinnostavampi. Kirjan vahvuutena voi kyllä pitää sitä, ettei jonkun sortin pahis vaikuttanut niin kauhean mustavalkoisittain pahalta, mutta ei se oikein auttanut kun teksti muuten lähinnä nukutti. Monesta kohdasta tuli vielä mieleen jotain muuta, vaikkapa Garth Nixin Sabriel - joka on muuten tosi hyvä.

Tälle löytyy vielä kaksi jatko-osaakin, mutta ne jätän lukematta jos eivät muut kirjat yhtäkkiä lopu maailmasta.