The Clockwork Rocket ei ole uutta Cassandra Clarea, vaan Greg Eganin yritys välttää bestsellerlistat tyystin.
TCR on niin kovaa scifiä, ettei tästä varmaan enää kovemmaksi pääse. Egan on kehitellyt universumin, jonka fysiikan lait ovat täysin erilaiset kuin omamme - ja perusteellisena miehenä Egan vieläpä selittää nuo lait. Tarkasti. Kaavakuvien kera. Esimerkiksi: Eganin maailmankaikkeudessa (jota joku jossain sanoi Riemannin universumiksi, mutta minä en tajunnut äsken googlatessani Riemannista hölkäsen pöläystä, joten en osaa sanoa) valon nopeus riippuu sen aallonpituudesta.
Jos diggaa fysiikasta, vaikkakin vaihtoehtoisesta, TCR on ihan must-juttu. Itse luin sitä kiinnostuneena, vaikka fysiikan teoriat lähinnä lipuivat silmieni editse (en edes yrittänyt ymmärtää: fysiikka on minun näkökulmastani jotain, mitä tapahtuu muille ihmisille, eli koululaisille) ja kaavakuvatkin tarkoittivat lähinnä sitä, että yhdellä sivulla oli vähemmän luettavaa.
No, mitä siellä maailmankaikkeudessa sitten tapahtuu?
Siellä on Yalda, nuori nainen ja fyysikko, joka havaitsee, että planeettaa uhkaa tuho. Valitettavasti tiede ei ole kovin edistyksellistä, eikä ole lainkaan selvää, miten tuho vältetään. Niinpä tyypit päättävät rakentaa raketin: siellä ongelmat ratkaistaan monen sukupolven aikana, ja palataan planeetalle neljän vuoden päästä lähtöhetkestä. (Niinpä niin, ei vastaa meidän suhteellisuusteoriaamme.) Planeetan pinnalla taas on lauma aidosti vieraanoloisia humanoideja: Egan ei viisaasti selittele, mutta lukijalle valkenee pikku hiljaa silti, että yhteiskunta on jokseenkin patriarkaalinen ja syystä. Lisääntyminen tapahtuu nimittäin niin, että nainen jakautuu neljään osaan ja kuolee itse prosessissa. Yösyötöt jäävät isien hommaksi väistämättä. Yalda ja muut nuoret naiset yrittävät ajaa eteenpäin niinkin pientä asiaa kuin naisen oikeutta tehdä itse päätös siitä, milloin huvittaisi jakautua.
Jep. Kaikuja omasta maailmastamme, mutta perin kauhistuttavina.
Jos on kuten minä, kirjaa lukee ensisijaisesti yhteisökuvausten vuoksi, toissijaisesti vieraan fysiikan ja avaruusmatkailun vuoksi, ja vasta viimeisenä juonen takia (se kun on sekä melkoisen ennalta-arvattava että hidastempoinen.)
Tykkäsin TCR:ista kyllä, vaikken todellakaan voi väittää ymmärtäneeni siitä kaikkea. Lukiessa mietin myös useampaan kertaan, että jos todella haluaa varmistaa kirjalleen pienen lukijakunnan, tämä on varmaan aika hyvä tapa.
TCR on niin kovaa scifiä, ettei tästä varmaan enää kovemmaksi pääse. Egan on kehitellyt universumin, jonka fysiikan lait ovat täysin erilaiset kuin omamme - ja perusteellisena miehenä Egan vieläpä selittää nuo lait. Tarkasti. Kaavakuvien kera. Esimerkiksi: Eganin maailmankaikkeudessa (jota joku jossain sanoi Riemannin universumiksi, mutta minä en tajunnut äsken googlatessani Riemannista hölkäsen pöläystä, joten en osaa sanoa) valon nopeus riippuu sen aallonpituudesta.
Jos diggaa fysiikasta, vaikkakin vaihtoehtoisesta, TCR on ihan must-juttu. Itse luin sitä kiinnostuneena, vaikka fysiikan teoriat lähinnä lipuivat silmieni editse (en edes yrittänyt ymmärtää: fysiikka on minun näkökulmastani jotain, mitä tapahtuu muille ihmisille, eli koululaisille) ja kaavakuvatkin tarkoittivat lähinnä sitä, että yhdellä sivulla oli vähemmän luettavaa.
No, mitä siellä maailmankaikkeudessa sitten tapahtuu?
Siellä on Yalda, nuori nainen ja fyysikko, joka havaitsee, että planeettaa uhkaa tuho. Valitettavasti tiede ei ole kovin edistyksellistä, eikä ole lainkaan selvää, miten tuho vältetään. Niinpä tyypit päättävät rakentaa raketin: siellä ongelmat ratkaistaan monen sukupolven aikana, ja palataan planeetalle neljän vuoden päästä lähtöhetkestä. (Niinpä niin, ei vastaa meidän suhteellisuusteoriaamme.) Planeetan pinnalla taas on lauma aidosti vieraanoloisia humanoideja: Egan ei viisaasti selittele, mutta lukijalle valkenee pikku hiljaa silti, että yhteiskunta on jokseenkin patriarkaalinen ja syystä. Lisääntyminen tapahtuu nimittäin niin, että nainen jakautuu neljään osaan ja kuolee itse prosessissa. Yösyötöt jäävät isien hommaksi väistämättä. Yalda ja muut nuoret naiset yrittävät ajaa eteenpäin niinkin pientä asiaa kuin naisen oikeutta tehdä itse päätös siitä, milloin huvittaisi jakautua.
Jep. Kaikuja omasta maailmastamme, mutta perin kauhistuttavina.
Jos on kuten minä, kirjaa lukee ensisijaisesti yhteisökuvausten vuoksi, toissijaisesti vieraan fysiikan ja avaruusmatkailun vuoksi, ja vasta viimeisenä juonen takia (se kun on sekä melkoisen ennalta-arvattava että hidastempoinen.)
Tykkäsin TCR:ista kyllä, vaikken todellakaan voi väittää ymmärtäneeni siitä kaikkea. Lukiessa mietin myös useampaan kertaan, että jos todella haluaa varmistaa kirjalleen pienen lukijakunnan, tämä on varmaan aika hyvä tapa.
2 comments:
Mun aivoni taisi räjähtää jo tuota sun kuvaustasi lukiessa, mutta kyllähän tuo mielenkiintoiselta kuulostaa! :D Pitäisiköhän ostaa kirja miehelle joululahjaksi ja luetuttaa ensin sillä. Olisi sitten henk. koht. tutor, kun itse luen. ;)
Sä se ehdit lukea! Kateus! Kateus! :D En valita silti, kivasti kasvaa luettavien kirjojen lista. ;)
Tii, kyllä se ihan kivuttomasti meni kun ei turhaan edes yrittänyt :D
Hyvä jos mun lukutahdista on iloa :D Mä nyt priorisoin suunnilleen kaiken muun lukemisen alle - jostain syystä en muka ikinä ehdi esim. laittamaan ruokaa.
Vain lapsen kanssa hengailu voittaa lukemisen. Ja silloinkin saatan vilkaista kirjaa kännykästä :D
Post a Comment