26/06/2013

The Raven Boys

Maggie Stiefvater on nimi, johon olen ennakkoluuloisesti liittänyt teini-ikäisen hömppäromantiikan, ja täten vältellyt. Uutuusteos The Raven Boys oli kuitenkin päätynyt Locuksen listoille viime vuoden parhaimmiston osalta, joten - ei sillä, että antaisin minkään listan mitään sanella - tartuin teini-ikäistä hömppäromantiikkaa suklaarasiasta.



Ja yllätyin myönteisesti.

Pikkukaupungissa asuu nuori Blue, joka törmää kolmeen paikallisessa poikain sisäoppilaitoksessa opiskelevaan poikaan. Pojat etsivät jotain maagista, ja tässä Blue ehkä osaisi auttaa - hänhän tulee suvusta selvänäkijöitä.

Jälkikäteen ajatellen juoni oli ehkä hieman sekava ja siihen oli osin tarpeettomasti ympätty jokseenkin kummallinen pahishahmo, mutten antanut sen häiritä. Minä viihdyin. Hahmot eivät olleet turhan angstisia, ja vaikka heillä oli erimielisyyksiä, useimmilla oli pää tukevasti harteillaan. Blue on sankaritar, joka elää ja hengittää muustakin syystä kuin jonkun poikapuolisen katseen vuoksi ja osaa jopa neuloa. Jestas. Romantiikka oli muutenkin epämääräistä ja sellaisenaan aivan sopivaa, juuri niin vaikeaa kuin asiat tuppaavat olemaan, muttei kuitenkaan häiritsevän päällekäyvää.

Satunko vielä muistamaan ripauksen huumoria? Jatko-osa tulee lukulistalle väistämättä.

4 comments:

Lukutoukka said...

Kas, minullakin on ollut samanlainen ennakkoluulo Stiefvateria kohtaan. Ainoa häneltä suomennettu sarja kun tuntuu juuri tuolta paranormaalilta teiniromantiikalta. (Asiantunteva mielipiteeni on tietysti muodostettu täysin ilman tutustumista näihin kirjoihin, sillä minähän tiedän nämä asiat muutenkin!)

Koska The Raven Boys -kirjasta on kuulunut kehuja monelta suunnalta uhmasin ennakkoluulojani ja hankin sen juuri viime viikolla äänikirjana. Mukava kuulla että kirja on kehujensa arvoinen.

Liina said...

Niin, minusta on ihan kirjailijan omaa syytä, että tällainen mielikuva syntyy. Mitä muuta voi odottaa, jos antaa kirjalleen nimeksi Päristys? Tai mikä se nyt oli.

Mutta eikö ole ihanaa, että tietää tasan, millaisesta kirjasta on kyse, ihan lukemattakin :D

Tää vois toimia äänikirjana hyvin. En tosin ole onnistunut muodostamaan mitään teesiä siitä, mikä toimii hyvin äänikirjana ja mikä ei, mutta koen, että jonkinlainen sutjakka rytmi auttaa usein asiaa.

Linnea / kujerruksia said...

En ymmärrä miten ehdit lukea näin paljon ja niin paljon kaikkea kiinnostavaa, en pysy perässä. Tämänkin voisin lukea, Stiefvaterista on jäänyt mieleen vain ne väristykset ja twilightannostukseni on tällä hetkellä vielä täynnä, mutta jos siekin sanot että vois lukea niin kyllähän.

Liina said...

Mä puolestani aina ihmettelen, miten sulla on aikaa tehdä niin paljon kaikkea kiinnostavaa.

Kyllä voi huonomminkin elämäänsä käyttää kuin tämän Stiefvaterin parissa, mulle ei tullut lainkaan Twilight-viboja.