02/07/2013

Naisen juoksukirja

Kirsi Valastin Naisen juoksukirja oli ihan mahtava opus. Jos siis juokseminen kiinnostaa. Kaikkiahan se toki ei kiinnosta, ymmärtäähän sen. Minuakin on moni toveri pitänyt hieman tärähtäneenä, kun juoksentelen ympäri itäisehköä Helsinkiä. He eivät kuitenkaan huomioi, että juokseminen tukee hienosti spekulatiivisen fiktion harrastamista tarjoten hienoja mahdollisuuksia äänikirjojen kuunteluun. Parhaillaankin kuuntelen erinomaista teosta, mutta siitä lisää myöhemmin.


Jos nyt kuitenkin juokseminen kiinnostaa (ja sattuu olemaan nainen), Valastin kirjasta voi saada lisäpotkua harrastukseen. Ensinnäkin kirjassa on tukeva propagandaosasto, jonka luettuaan ymmärtää oitis, että juokseminen on paras harrastusvalinta jonka voi tehdä (spekulatiivisen fiktion ohella.) Hyvä, ettei lähde kirja kädessään juoksemaan.

Toiseksi kirjassa on harjoitusvinkkejä, jotka ovat saaneet allekirjoittaneen a) kokeilemaan nopeampia lenkkejä, b) kokeilemaan intervallitreeniä ja c) kuntosalille. Viimeinen kohta on ihme. Vaan ihmekös tuo, Valasti perustelee salitreenin varsin vakuuttavasti ja tarjoaa vielä saliohjelmankin. Kirjassa on myös juoksijan pilatesohjelma, mutta kaikkea ei ehdi. Jos vain vielä ehtisi venytellä, olisi elämä täydellistä, mutta hyvähän se on, että on jotain parannuskohteitakin, ettei liian itsetyytyväiseksi herkeä.

Kirjan ainoa huono puoli on, että se on myyty loppuun. Paitsi Otavan kaupasta, josta sitä saisi pystyryöstöhintaan. Uusintapainosta odotellessa, Otava!


6 comments:

Linnea / pigeonnaire said...

Kertoisikohan tämä kirja minullekin miksi juokseminen on niin siistiä? Mie aina aloitan ja sitten unohdan ja kuulemma vielä vimpsutan jalkaa niin hassusti juostessani. Kengät kyllä olisi. Ja venyttely, joo. (sali, ei) Ja tuo äänikirjamahdollisuus kyllä myös houkuttaisi, hm.

Liina said...

Kyllä kertoisi! Se on propagandaosuudessa siinä alussa. Vimpsuttelukommentteja sen sijaan ei kannata kuunnella. Sitten sitä vain alkaa ylikorjata ongelmaa ja kohta ollaankin osteopaatilla ja välilevyleikkauksessa.

Suosittelen! Sitten mennään yhdessä juoksemaan :)

plouh said...

Juakseminen on niin kauan kivaa, kunnes keksii jotain vielä hauskempaa. Niin kuin esimerkiksi kartta kädessä metsässä juoksun.

Suosittelen.

Helmi-Maaria Pisara said...

Oh, täytyykin etsiä käsiin! Tänään on tarkoitus mennä taas lenkille :)

Norkku said...

Minä kaivan tämän aina keväisin esiin. Äänikirjat muuten ovat ihan parasta lenkkiseuraa, muutaman kerran on tullut tehtyä suunniteltua pidemppi lenkki, koska kirjaa ei ole voinut jättää vielä kesken...

Liina said...

plouh, kartta kädessä kuulostaa paljon tylsemmältä kuin spekulatiivinen fiktio korvissa, joten ... we just have to agree to disagree :)

Helmi-Maaria, toivottavasti löytyy! Ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoissa oli vinot pinot tätä!

Norkku, äänikirjat pelastavat elämän! Mä en urheilisi varmaan yhtään ellen voisi samalla kuunnella jotain :D