03/12/2014

The Children Act

Pyhäinpäivänä käteeni työnnettiin Ian McEwanin The Children Act ja käskettiin lukea, sillä "kyllä sä sen tässä viikonlopussa ehdit". Sivuutin sujuvasti sen, että minusta se, että voi ei vielä tarkoita, että pitäisi, ja avasin opuksen.



Ehdinkin. Ja olin iloinen, että luin, McEwan kirjoittaa hyvin. Kauniisti ja koskettavasti.

Kirjassa on oman avioliittonsa kanssa kipuileva tuomari, Fiona, joka saa ratkottavakseen kiireisen tapauksen: nuorelle pojalle pitäisi tehdä verensiirto, josta tämä uskontoonsa vedoten kieltäytyy.

Olin todella vaikuttunut monesta asiasta: siitä, miten lyhyeen tilaan McEwan saa Fionan kokeman etäisyyden kaikesta, lasten oikeudet ja vanhempien velvollisuudet, uskonnon vaatimukset ja päätökset, joita on vaikea tehdä - mutta ennen kaikkea vastuun ja vastuun rajat. Mihin asti ne yltävät?

Tästä voidaan vetää seuraava johtopäätös: joskus kannattaa lukea kirja vain siksi, että niin voi tehdä. Esimerkiksi nyt.

5 comments:

Siina said...

Minäkin luin ekan McEwanini kaverin pakottamana. Se oli älyttömän paksu Lauantai, joka kertoo aivokirurgin huonosta päivästä, ja olin vähän, että enhän minä tämmöistä, mutta nyt hän on yksi lempparikirjailijoistani. Kyllä kannatti.

Ootko lukenut semmoista kuin Sementtipuutarha? Se on yksi suokkareistani McEwanilta, eikä kovin paksukaan. Sieltä hulluimmasta päästä, suosikkipäästäni.

Tiina Tonttu said...

Minä pidän McEwanista ihan kamalasti, mutta pelkään aina lukea häneltä kirjaa, jota en ole jo lukenut, jos se vaikka onkin ihan kamala ja menee maku kirjailijaan. Kuulostaako ihan kaistapäiseltä? :D

Tämä kyllä kuulostaa hyvältä. Vinkkaan joulupukille!

Liina said...

Ooo, meillä on siis samankaltaisia läheisiä, Siina! Iloksesi voinkin kertoa, että tämä The Children Act oli oikein lyhyt, joten lukeminen kannattaa todella.

En ole varmaan lukenut mitään muuta McEwanilta, mutta ehkä siis pitäisi. Lauantai vai Sementtipuutarha?

Tiina, ei kuulosta, vaan kuulostaa juurikin ymmärrettävältä ja täysin omilta tunteiltani. On paljon helpompi lukea jotain ihan tuntemattomalta kirjailijalta kuin omalta lempparilta.

Mutta luulen silti, että tämän voit lukea rauhallisin mielin!

Siina said...

Mun suosikki on Sementtipuutarha, mutta se ei taida olla kaikkien makuun, on aika groteski. Lauantai on tosi hieno, mutta paksu. Sitten on semmoinen kuin Rannalla, joka on loistava ja lyhyt. Oon lukenut hältä myös Vieraan turva (lyhyt) ja Polte (keskipaksu), joista en niin kauheasti välittänyt. Odottelen, että unohdan Sovituksen elokuvaversion, että voisin lukea kirjan. Se on kuulemma kans aika hyvä. Ja paksu.

Omituinen tarve kertoa kirjojen paksuudesta mulla. Mikähän lie.

Liina said...

No mutta onhan sillä paksuudella merkitystä. Kyllä on sellaisia kirjoja tässä maailmassa, jotka masentavat heti alkumetreillä lukijansa olemalla tosi paksuja.

Groteski vähän huolestuttaa, sen myönnän. Onko Lauantai leppoisampi?