07/01/2015

Koiraksi ihmiselle

Toverini Siina on silloin tällöin kehaissut Tiina Raevaaran tekstejä; kiinnostuin itsekin viimeistään viime kesänä Finnconissa, kun seurasin paneelia faktan ja fiktion eroista. Sitä paitsi pidän kovasti Raevaaran Suomen Kuivalehden sivuille kirjoittamasta blogista, ainakin aina, kun teksteihin jotenkin muistan käsiksi päästä (lisätkää tähän vapaavalintainen maksumuurimurina, minä en uskalla, siellä on kuulemma äksy päätoimittaja.)

Lainasin kirjastosta pari Raevaaran teosta, joista ensimmäisenä päätyi lukuun Koiraksi ihmiselle. Se käsittelee koiran historiaa, syntyä ja suhdetta ihmiseen.


Koiraksi ihmiselle ei ole mikään koirankasvatusopus, mutta minusta (sen lisäksi, että se oli kiehtova katsaus koiran syntyhistoriaan) se oli silti koiranomistajaa hieman kasvattava teos. Katsoin omaa hurttaamme, sivukirjastokoira Lokia, kohtuullisen uusin silmin. Mietin näitä otuksia, jotka leimaantuvat voimakkaammin ihmisiin kuin omiin emoihinsa, ja kunnioitin piskiäni hieman enemmän. *

Tykkäsin kovasti kirjan pohdiskelevasta otteesta. Raevaara kokoaa yhteen melko ison kasan tutkimuksia, ja sanoo ihan rehellisesti, kun hänestä joku tutkimustulos vaikuttaa uskottavammalta kuin joku toinen. Evoluutio ei ole minusta tieteenaloista se ehkä kiinnostavin, mutta Raevaara saa nämäkin osiot toimimaan: varsinaisesti kuitenkin tykkäsin enemmän ehkä koiriin liittyvää kulttuurihistoriaa käsittelevistä osioista.

Käsite "tietokirja" synnyttää ainakin minun päässäni oletuksen kirjasta, josta jonkinlainen subjektiivisuus on häivytetty pois. Ajatusvirhe on luultavasti omani (englannin kielen termi non-fiction olisi ehkä toimivampi sana), mutta Koiraksi ihmiselle ei kuitenkaan ole kuivakkuuteen asti objektiivinen. Raevaaran sympaattinen tyyli kirjoittaa satunnaisesti myös omia kokemuksiaan sivuten teki kirjasta jotenkin läheisemmän tuntuisen: itse asiassa muutamasta anekdootista riemastuin niin, että luin ne puolisollenikin. **

Odotan kiinnostuksella Raevaaran fiktion kimppuun käymistä.

* Kunnes pääsin tutulta kuulostavaan anekdoottiin kakan syömisestä. (Ei sillä, etteikö olisi virkistävää huomata, että silläkin on jokin tarkoitus. Muu kuin ihmisen raivostuttaminen.)
** Ks. ylläoleva maininta kakan syömisestä.

4 comments:

Siina said...

Mahtavaa! Mä en ole tätä nimenomaista Raevaaraa lukenut, enkä ole ihan varma luenkokaan, nyt kun luin postauksesi, koska en ole ihan kauhean kiinnostunut koirista. Tai siis en minä niistä ole epäkiinnostunutkaan, mutta en niin kiinnostunut, että lukisin niistä kokonaista kirjaa. Ainakaan nyt. Saatanhan kiinnostua koirista myöhemmin, ja sitten tiedän mitä lukea. Ja siitä kiitos Tiina Raevaaralle ja sinulle.

Liina said...

Tavallaan ymmärrän. Mutta toisaalta saisit kirjan lukemalla tietää, millaisesta kakasta koirat (ainakin Raevaaran ja minun koirani) erityisesti (ruokailumielessä) pitävät. Eikö silti? Voin paljastaa tämän sinulle joskus kun menemme oluelle.

Mä tulin jotenkin kamalan iloiseksi siitä, että on mahdollista kirjoittaa kirja koirista. Että kirjallisuus, miten mahdottoman hieno juttu. Ja hyväkin tämä oli.

Linnea / kujerruksia said...

Olin ihan varma että olisin nyt sitten lukenut Siinan blogista tästä kirjasta mutta se olikin näemmä jossain muualla. Höh. Mutta siis kiinnostaisi kyllä tämä koira-aspekti, Raevaaran jostain novellista muistan pitäneeni.

Liina said...

Mä aion ihan kohta lukea Raevaaran novelleja kokonaisen kirjan verran, ja koska olen kirjabloggaamisessani lähes ajan tasalla, tulet saamaan näkemykseni niistä ennen kesäkuuta!

Mutta lue ihmeessä tämä, luulen, että sä jos kuka tykkäisit.