Koska backlogini ns. pursuaa, teen palveluksen kaikille ja tungen sarjojen osia samaan postaukseen ainakin nyt joulukuussa. Ensin tästä saa nauttia tahi kärsiä Holly Black, jonka Curse Workers -sarjan ensimmäiset osat, White Cat ja Red Glove, luin hiljattain.
Sarja kertoo Casselista, teini-ikäisestä pojasta, jonka koko perhe omaa taikavoimia. Taikuutta on seitsemää eri tyyppiä; on muistitaikoja, onneen liittyviä taikoja, kuoleman taikoja ja niin edelleen, siten, että yksi ihminen osaa yhden sortin taikoja. Taikaa on muussakin väestössä - jos kohta taidot ovat harvinaisia, tavallisten ihmisten pelkäämiä ja tyypillisesti järjestäytyneen rikollisjengin palveluksessa. Casselin äiti on vankilassa, veljistä toinen mafian palveluksissa ja toinen yliopistossa, ja Cassel itse on kalliissa sisäoppilaitoksessa - kunnes näkee unissaan valkoisen kissan, jossa tuntuu olevan jotain hieman outoa. Kakkososassa Cassel jatkaa sisäoppilaitoksessa, kaihoaa rakastamansa tytön perään ja yrittää ottaa pesäeroa niin mafiasta, FBI:n agenteista kuin äidistäänkin - selvittäessään samalla isoveljensä murhaa.
Black on luonut kiinnostavan maailman, jossa taikuus toimii jotakuinkin uskottavan oloisesti eikä sen yhteiskunnallisilta vaikutuksiltakaan sarjassa vältytä. Taikuus Casselin maailmassa on vähän kuin mutanttigeenit Ryhmä X:n universumissa - pelottavat voimat huolestuttavat tavallista kansaa, ja erilaisia ihmisiä aletaan helposti vainota.
Juonenkäänteet ovat paikoin (etenkin ykkösosassa) hieman ennalta-arvattavia, mutta ei se niin haittaa. Iso osa juonesta perustuu molemmissa kirjoissa huijauksiin, ja vaikka näistä petoksista saakin ihan hyviä juonenkäänteitä, toivoisin välillä, etteivät ihan kaikki kirjailijat käyttäisi esimerkkihuijauksena sitä vanhaa kunnon kadonnut sormus -systeemiä. Se on jo nähty.
Cassel on päähenkilönä hieman ristiriitainen - nokkela, näppärä ja kohtuullisen kunnollinen, mutta pohjattoman (ja paikoin hieman rasittavankin) itseinhon riivaama. Teki mieli ravistella. Onneksi Black kirjoittaa vetävästi eikä Casselin synkeyteen jäädä liiaksi vellomaan.
Nautin sarjasta hirveän paljon enemmän kuin Blackin aiemmasta tuotannosta, joka ei sekään ole ollut hullumpaa, ja odotankin seuraavaa osaa kovasti.
Kannet: Orion
Sarja kertoo Casselista, teini-ikäisestä pojasta, jonka koko perhe omaa taikavoimia. Taikuutta on seitsemää eri tyyppiä; on muistitaikoja, onneen liittyviä taikoja, kuoleman taikoja ja niin edelleen, siten, että yksi ihminen osaa yhden sortin taikoja. Taikaa on muussakin väestössä - jos kohta taidot ovat harvinaisia, tavallisten ihmisten pelkäämiä ja tyypillisesti järjestäytyneen rikollisjengin palveluksessa. Casselin äiti on vankilassa, veljistä toinen mafian palveluksissa ja toinen yliopistossa, ja Cassel itse on kalliissa sisäoppilaitoksessa - kunnes näkee unissaan valkoisen kissan, jossa tuntuu olevan jotain hieman outoa. Kakkososassa Cassel jatkaa sisäoppilaitoksessa, kaihoaa rakastamansa tytön perään ja yrittää ottaa pesäeroa niin mafiasta, FBI:n agenteista kuin äidistäänkin - selvittäessään samalla isoveljensä murhaa.
Black on luonut kiinnostavan maailman, jossa taikuus toimii jotakuinkin uskottavan oloisesti eikä sen yhteiskunnallisilta vaikutuksiltakaan sarjassa vältytä. Taikuus Casselin maailmassa on vähän kuin mutanttigeenit Ryhmä X:n universumissa - pelottavat voimat huolestuttavat tavallista kansaa, ja erilaisia ihmisiä aletaan helposti vainota.
Juonenkäänteet ovat paikoin (etenkin ykkösosassa) hieman ennalta-arvattavia, mutta ei se niin haittaa. Iso osa juonesta perustuu molemmissa kirjoissa huijauksiin, ja vaikka näistä petoksista saakin ihan hyviä juonenkäänteitä, toivoisin välillä, etteivät ihan kaikki kirjailijat käyttäisi esimerkkihuijauksena sitä vanhaa kunnon kadonnut sormus -systeemiä. Se on jo nähty.
Cassel on päähenkilönä hieman ristiriitainen - nokkela, näppärä ja kohtuullisen kunnollinen, mutta pohjattoman (ja paikoin hieman rasittavankin) itseinhon riivaama. Teki mieli ravistella. Onneksi Black kirjoittaa vetävästi eikä Casselin synkeyteen jäädä liiaksi vellomaan.
Nautin sarjasta hirveän paljon enemmän kuin Blackin aiemmasta tuotannosta, joka ei sekään ole ollut hullumpaa, ja odotankin seuraavaa osaa kovasti.
No comments:
Post a Comment