Santa Olivia

Iloinen veronmaksaja täällä hei. Seuraa poliittinen kannanotto: kirjastolaitoksen lisäksi Sivukirjasto kannattaa lämpimästi myös Yleisradion toiminnan rahoittamista ja on iloinen siitä, että hommalle löydettiin nyt malli. Kommenttiboksissa voi vapaasti halutessaan vääntää kättä siitä, onko vai eikö ole reilua se, että Ylen toiminnasta pitää maksaa vaikkei telkkaria omistaisikaan, mutta sanottakoon nyt ihan ensi alkuun, että minusta on ihan reilua sekin, että maksan vanhustenhoidosta, vaikken tällä hetkellä käytä niitä palveluita edes välillisesti (tarvitsemalla laitosta, johon viedä lähipiirin vanhuksia hoitoon.)

Tällä alustuksella pyrin naamioimaan sen, ettei minulla ole paljonkaan sanottavaa Jacqueline Careyn kirjasta Santa Olivia.

Kuva: Mistä lie internetistä, ilmeisesti kustantaja ei juuri webistä välitä.

Carey on luonut uudehkossa sarjassaan yhteisön, jolla ei ole Yleä, eikä paljon muitakaan palveluita (noilla onnellisilla ei ole edes verotusta! Paratiisi whee!) - Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle on jäänyt pieni kaupunki, joka ei ole enää kummankaan maan alueella. Suojeluspyhimyksensä mukaan nimetty Santa Olivia sisältää sotilastukikohdan ja lähinnä järjestäytyneen rikollisuuden ympärille rakentuneen siviiliväestön, eikä siitä todellakaan kerrota mitään Yhdysvaltain kansalaisille, jotka luulevat olevansa sodassa Meksikon kanssa, ja saattaisivat paheksua. Tässä kaupungissa kasvaa nuori tyttö, Loup, jonka isä on jonkinlainen geeniteknologian taidonnäyte. Loup onkin jonkinlainen superihminen, ja jouduttuaan asumaan kirkon huomiin muiden orpojen kanssa hän alkaa jakaa (oman käden) oikeutta lainvalvonnan ulottumattomissa olevassa kaupungissa.

Santa Olivia oli synkeämpi ja myös kevyempi kuin Careyn edelliset kirjat - ainakin ihan silkassa paperin massassa mitattuna. Viihdyin tämän parissa kyllä, mutta jäin hieman kaipaamaan Kushiel-sarjojen kiemuraisuutta ja esteettisyyden palvontaa. Silti, ihan mukava dystooppinen välipala.