24/04/2012

Hyvää neljäsataavuotispäivää, Sivukirjasto!

Olisi varmaan ollut aikanaan runollista perustaa kirjablogi Kirjan ja ruusun päivänä, mutta kuten tunnettua, täällä pätee sanonta a day late and a dollar short. Sivukirjasto on tänään neljä vuotta vanha - ei siis neljääsataa, vaikka herra Sivukirjasto (joka tuntuu pitävän blogisynttäreitä hieman hupsuna konseptina) toisin uskookin. Ehkä hän toivoo, että vaihtaisin aihetta?

Joku nohevampi olisi tähän väliin järjestänyt jonkinlaisen hobittihenkisen synttäriarvonnan lukijoilleen, mutta tässä on nyt ollut vähän kaikkea. Lupaan järjestää sellaisen alkulukusynttärivuosina, ja sitten kun Sivukirjasto täyttää 144 vuotta.

Sen sijaan Sivukirjasto on kuin synttärilahjaksi ikään saanut Liebster-blogitunnustuksen peräti kolmelta ihanalta taholta: Raijalta Taikakirjaimista, Linnealta Kujerruksista ja Katinkalta Katinkan kirjastosta. Niisk! Kiitos valtavasti ihanat!


Haluan jakaa tunnustuksen oitis takaisin kaikille, joilta sen sain ja lisäksi Booksylle ja Marjikselle, joilta edellä mainittujen ohella bongaan ison osan lukulistani sisällöstä.

Sivukirjastossa ei muuten juhlittu eilistä Kirjan ja ruusun päivää muutoin kuin lukemalla (vastustan hieman päiviä, joina naiselle kirjan sijasta annetaan rehu) - tämänpäiväisiä synttäreitä sen sijaan on juhlistettu kirjastoreissulla, jonka tuloksena nuorelle neiti Sivukirjastolle löytyi hieman loruja äidillä luetuttavaksi.

11 comments:

Anonymous said...

hyvää onnenpäivää sivukirjsto!

Raija said...

Hyvää synttäripäivää! *hetkeen sopivaa tuuletusta* Tunnustus tuli siis osuvasti.

Hihittelin rehulle. Olen myötähenkinen.

Booksy said...

Onnea Sivukirjastoon! Blogisi on oikea ilopilkku. :-)

Itse juhlin kirja-ja-rehu päivää sairastumalla pahanpäiväisiin flunssaan. Kurkotan tunnustuksen kuumeisiin kätösiini täältä sängyn pohjalta... argh, näytön valo häikäisee... tässä tilassa voi lukea vain vanhoja dekkareita...

Mutta kiitos. Palailen blogistaniaan kunhan tästä tervehdyn, ja jaan sitten eteenpäin!

Jenni said...

Onnittelut Sivukirjastolle! :)

Linnea / kujerruksia said...

Minulle onneksi tajuttiin tuoda kirjateemainen rehu. :) (ja onneksi saan myös itse lukea tuon miehelle hankkimani kirjan)

Mainiota onnenpäivää ja mukavaa loruilua!

Tessa said...

Oho, vau, neljä! Onnea paljon :). Onhan tuossa kirjan ja ruusun päivässä se hyvä puoli, ainakin niin pitkään kun noita kylkiäiskirjoja ilmestyy, että silloin voi ihan luvan kanssa ostaa itselleen kirjan että saisi sen toisen kirjan miehelle tai sitten toisin päin. Ja saa vielä sen kukankin!

Liina said...

Kiitos te kaikki ihanat! Tulin hyvälle tuulelle :D

Rakas anonyymi, minulla on epäilykseni henkilöllisyydestäsi :D

Raija, no eikö! Tunnustus tuntui sitäpaitsi paremmalta kuin mikään rehu :)

Booksy, kiitos ja kumarrus :D Mutta flunssa, kirottua - toivottavasti olosi on jo huikeasti parempi ja vanhat dekkarit ovat tehneet tehtävänsä!

Jenni, suurkiitos!

Linnea, okei, miehelle pisteet - ja jos olisin ostanut miehelle kirjan, olisin tietenkin ostanut sellaisen, jonka itsekin haluan lukea. Kuten yleensä muutoinkin teen.

Tessa, kiitos suuresti! Musta toi kylkiäiskirja oli kanssa mainio ajatus. Mutta kuten sanottua, voi myös harjoittaa taktista kirjalahjojen antoa.

Villis / Villasukka kirjahyllyssä said...

Onnea vaikkakin myöhässä :)

Minustakin tuo päivä on ihan epäreilu, siksi tilasinkin yhden kirjan itselleni ja mieheni saa Kyrön Miniä -kirjan.

Liina said...

Kiitos isosti! :D Ajankohdalla ei niin mitään merkitystä :)

Musta on juurikin oikein tehdä teemapäivistä omannäköisensä, esim. ostamalla kirjan itselleen!

Artsi said...

Jeh, onnittelut täältäkin. Kirjan ja ruusun päivän lopputuloksena taitaa olla vain että kohta nähdään kirjablogeissa Tuomas Kyrön Miniä-arvosteluhyökyaalto.

Liina said...

Kiitos! Saatat hyvinkin olla oikeassa. Mutta hauskaa on seuraava: Miniää (ainakaan tätä painosta) ei tarjottu kirjastoille ollenkaan, joten Helmet-kirjastot Facebookissa vienosti huomauttivat myös ottavansa lahjoituksia vastaan. Nyt on kuulemma jo yli 150 Miniää kirjastossa! Ihanaa, että meidän kirjastonkäyttäjät on tällaisia <3