Artsi kaipaili paranormaalia mutuhuttua (ilmeisesti ei kuitenkaan paranormaalia romantiikkaa) eikä vieläkään saa haluamaansa, sillä nyt siitä Will McIntoshin tulevaisuusvisiosta Soft Apocalypse, josta jo aiemmin mainitsin.
McIntoshin kirja alkaa pehmeästi: työttömyys Jenkkilässä huitelee useissa kymmenissä prosenteissa ja akateeminen uustyötön ja kertojamme Jasper yrittää osallistua pienen modernin heimonsa ylläpitoon. Vaikeaa se on, kun ei ole työtä tahi asuntoa ja yhteiskuntarakenne murenee ympäriltä. Myöhemmin kirjassa homma menee scifimmäksi ekoterroristien kasvattaman superbambun ja kummallisten räätälöityjen virusten myötä - ja siinä vaiheessa kirja menettää valitettavasti osan hohdostaan.
Alku oli nimittäin hyytävä kaikessa uskottavuudessaan. SA oli pelottavan osuva - oli helppoa nähdä, miten nopeasti tuollaiseen tilaan voisi luisua. (Bloggaajanne alkoi jopa miettiä, josko tässä vaiheessa olisi fiksua pyrkiä lääkikseen noin niinku oman yhteiskunnallisen tarpeellisuutensa turvaamisen nimissä.) Vettä keräävät ja ruokaa ja töitä kerjäävät tai tuulella generoituun sähköön vaihtavat heimon jäsenet tulivat lähelle.
Kun kirja siirtyy kauemmaksi tulevaisuuteen, homma hieman lätistyy - ehkä väistämättäkin. Alku on niin lähellä ja niin mahdollinen, että siirtyminen siitä kauemmaksi lähes väistämättä vie jännitteestä jotain pois. Lisäksi kirjan vahvuus on ehkä juuri siinä, että - toisin kuin monissa dystopiakuvauksissa - se kuvaa siirtymäkautta. Tässä mielessä on ehkä hieman sääli, että McIntosh kiihdyttää vauhdilla myös kohti siirtymän lopputulosta.
Ei kirjan loppu kuitenkaan toivoton ole, onpahan vain scifimpi ja kaukaisempi. Kehtaan siis hyvinkin suositella.
McIntoshin kirja alkaa pehmeästi: työttömyys Jenkkilässä huitelee useissa kymmenissä prosenteissa ja akateeminen uustyötön ja kertojamme Jasper yrittää osallistua pienen modernin heimonsa ylläpitoon. Vaikeaa se on, kun ei ole työtä tahi asuntoa ja yhteiskuntarakenne murenee ympäriltä. Myöhemmin kirjassa homma menee scifimmäksi ekoterroristien kasvattaman superbambun ja kummallisten räätälöityjen virusten myötä - ja siinä vaiheessa kirja menettää valitettavasti osan hohdostaan.
Alku oli nimittäin hyytävä kaikessa uskottavuudessaan. SA oli pelottavan osuva - oli helppoa nähdä, miten nopeasti tuollaiseen tilaan voisi luisua. (Bloggaajanne alkoi jopa miettiä, josko tässä vaiheessa olisi fiksua pyrkiä lääkikseen noin niinku oman yhteiskunnallisen tarpeellisuutensa turvaamisen nimissä.) Vettä keräävät ja ruokaa ja töitä kerjäävät tai tuulella generoituun sähköön vaihtavat heimon jäsenet tulivat lähelle.
Kun kirja siirtyy kauemmaksi tulevaisuuteen, homma hieman lätistyy - ehkä väistämättäkin. Alku on niin lähellä ja niin mahdollinen, että siirtyminen siitä kauemmaksi lähes väistämättä vie jännitteestä jotain pois. Lisäksi kirjan vahvuus on ehkä juuri siinä, että - toisin kuin monissa dystopiakuvauksissa - se kuvaa siirtymäkautta. Tässä mielessä on ehkä hieman sääli, että McIntosh kiihdyttää vauhdilla myös kohti siirtymän lopputulosta.
Ei kirjan loppu kuitenkaan toivoton ole, onpahan vain scifimpi ja kaukaisempi. Kehtaan siis hyvinkin suositella.
No comments:
Post a Comment