Tämä kirjabloggaaminen ei oikein meinaa onnistua. En muista enää mitään kirjoista siinä vaiheessa, kun ne pääsevät Sivukirjastoon asti; tämän valitusvirren osaan sen sijaan ulkoa, ja veikkaan, että tekin osaisitte, ellette luultavasti olisi jo sulkeneet selaintanne tympääntyneenä.
Scott Westerfeld kirjoitti jossain vaiheessa nuortenkirjallisuutta, joka oli niin huiman kiehtovaa, että odotukset tätä Leviathan-sarjaa kohtaan kasvoivat turhan suuriksi. Ensimmäinen osa, Leviathan, olikin siis jokseenkin pettymys: steampunk ei toiminut, eikä oikein mikään muukaan tuntunut toimivan. Toinen osa oli jo selvästi parempi, ja sarja on parantanut menoaan kuin kana lentoaan kun päästiin kolmanteen osaan, Goliathiin.
Pidin kovasti maailmasta Leviathanilla; ilma-alus parani kirja kirjalta. Niin paranivat kaikki muutkin öttiäiset, etenkin hieman arvoitukselliset, puhetta hanskaavat lorit - jotka olivat aivan käsittämättömän riemastuttavia muutenkin, saaden aikaan vilpittömiä hörähdyksiä.
Koska sarja ainakin tämän tarinan osalta paketoitiin kirjassa, en mene juoneen sen syvemmin. Henkilöt olivat päässeet ykkösosassa vaivaavasta kulmikkuudestaan. Tästäkään huolimatta en oikein osannut paeta tunnetta siitä, että Deryn ja Alex ovat kymmenen kieppeillä eivätkä ensimmäisiä rakastumisiaan läpikäyviä teinejä, niin lapsisankareiden oloisia olivat. Tai ehkä minä olen jo ikivanha. Okei, on todennäköistä, että olen jo ikivanha, mutta väitän silti, että Westerfeldin aiemman tuotannon teinit ovat olleet uskottavammin aikuisuuden kynnyksellä.
Scott Westerfeld kirjoitti jossain vaiheessa nuortenkirjallisuutta, joka oli niin huiman kiehtovaa, että odotukset tätä Leviathan-sarjaa kohtaan kasvoivat turhan suuriksi. Ensimmäinen osa, Leviathan, olikin siis jokseenkin pettymys: steampunk ei toiminut, eikä oikein mikään muukaan tuntunut toimivan. Toinen osa oli jo selvästi parempi, ja sarja on parantanut menoaan kuin kana lentoaan kun päästiin kolmanteen osaan, Goliathiin.
Pidin kovasti maailmasta Leviathanilla; ilma-alus parani kirja kirjalta. Niin paranivat kaikki muutkin öttiäiset, etenkin hieman arvoitukselliset, puhetta hanskaavat lorit - jotka olivat aivan käsittämättömän riemastuttavia muutenkin, saaden aikaan vilpittömiä hörähdyksiä.
Koska sarja ainakin tämän tarinan osalta paketoitiin kirjassa, en mene juoneen sen syvemmin. Henkilöt olivat päässeet ykkösosassa vaivaavasta kulmikkuudestaan. Tästäkään huolimatta en oikein osannut paeta tunnetta siitä, että Deryn ja Alex ovat kymmenen kieppeillä eivätkä ensimmäisiä rakastumisiaan läpikäyviä teinejä, niin lapsisankareiden oloisia olivat. Tai ehkä minä olen jo ikivanha. Okei, on todennäköistä, että olen jo ikivanha, mutta väitän silti, että Westerfeldin aiemman tuotannon teinit ovat olleet uskottavammin aikuisuuden kynnyksellä.
4 comments:
Kiitos varoituksesta, en sitten hukkaa rahojani tähän Westerfeldin sarjaan. Mitä hänen kirjojaan suosittelisit?
Uglies-sarjaa tai henkilökohtaista suosikkiani, vampyyriapokalypsiduoa Peeps :D Ei tämäkään nyt siis huono ollut, mutta ei yhtä terävä ja maaginen.
Minä en jotenkin päässyt Leviathaniin sisään ollenkaan, ja kirja taisi jäädä kesken jo ennen puoliväliä. En oikein tiedä miksi - kiehtovia osia riitti, mutta jotenkin koko homma ei vain toiminut. Oloni oli vähän epäonnistunut, niin paljon kun sarjaa on kehuttu, mutta jos ei ns. lähde niin sitten ei lähde, eikä sille kai mitään voi.
Leviathan oli musta ehdottomasti ketjun heikoin lenkki. Eikä kemiat muutenkaan aina kohtaa, vika ei ole lukijassa :D
Itse luen kiukulla suurinpiirtein kaiken loppuun, se nyt vasta järjetöntä onkin.
Post a Comment