...eli Quentin Coldwaterin jatkuva eksistentiaalinen kriisi. Lev Grossmanin The Magician King toimi minusta paremmin kuin edeltäjänsä, vaikka päähenkilöä teki edelleen mieli läimiä korville.
Nyt on siis niin, että Quentinista on tullut Filloryn maagisen valtakunnan hallitsijoista yksi. Levottomat jalat vaivaavat silti: Quentinilla on kaikkea, mutta seikkailemaan pitäisi päästä, ja seikkailu keksitään. Valitettavasti seikkailun tuoksinnassa Quentin viskataan Fillorysta pois - ja arvaatte, hän on jälleen tyytymätön. Paluulippua hankittaessa samaan syssyyn pitäisi jotenkin estää magian täydellinen katoaminen.
Olen varma, että Grossman kirjoitti päähenkilöstään onnettoman vinkujan ihan tarkoituksella, mutta vannon - useammin kuin kerran olisin halunnut ojentaa entiselle ihmelapsi Coldwaterille Michael Foleyn kirjan The Age of Absurdity. Okei, se oli varmasti tarkoituskin - Grossman tuntuu vaativan eskapismia tilille. Mutta onko pieni määrä eskapismia silloin tällöin niin kovin vaarallista? Jos antaa valkoisen miehen ongelmiensa tehdä elämästään onnetonta, pitääkö meidän muidenkin kärsiä siitä?
TMK oli minulle hankala kirja. Siinä oli paljon kiinnostavia teemoja, joihin oli vaikea tarttua, kun oikeasti halusi tarttua päähenkilöä kauluksesta.
Nyt on siis niin, että Quentinista on tullut Filloryn maagisen valtakunnan hallitsijoista yksi. Levottomat jalat vaivaavat silti: Quentinilla on kaikkea, mutta seikkailemaan pitäisi päästä, ja seikkailu keksitään. Valitettavasti seikkailun tuoksinnassa Quentin viskataan Fillorysta pois - ja arvaatte, hän on jälleen tyytymätön. Paluulippua hankittaessa samaan syssyyn pitäisi jotenkin estää magian täydellinen katoaminen.
Olen varma, että Grossman kirjoitti päähenkilöstään onnettoman vinkujan ihan tarkoituksella, mutta vannon - useammin kuin kerran olisin halunnut ojentaa entiselle ihmelapsi Coldwaterille Michael Foleyn kirjan The Age of Absurdity. Okei, se oli varmasti tarkoituskin - Grossman tuntuu vaativan eskapismia tilille. Mutta onko pieni määrä eskapismia silloin tällöin niin kovin vaarallista? Jos antaa valkoisen miehen ongelmiensa tehdä elämästään onnetonta, pitääkö meidän muidenkin kärsiä siitä?
TMK oli minulle hankala kirja. Siinä oli paljon kiinnostavia teemoja, joihin oli vaikea tarttua, kun oikeasti halusi tarttua päähenkilöä kauluksesta.
2 comments:
Minua vaivasi sama läimimisen tarve jo ensimmäisen kirjan kohdalla niin, että tuskin tulen tarttuneeksi tähän kakkososaan.
Niin muakin, ja SILTI luin tämän. Luultavasti pitäisi läimiä itseäni korville.
(Mutta tämä oli kyllä asteen parempi kuin ykkösosa.)
Post a Comment