03/08/2013

House of Mystery, keräilyerät

Luettuani House of Mysteryn osat 1-2 olen myös, reippaasti, lukenut siitä osat 3-7 ... ja päättänyt seuraavaksi keskittyä lukemaan niitä sarjakuvia, joita herra Sivukirjasto ostaa kotiin.


En minä nyt sillä, että tämä varsinaisesti huono olisi ollut, ei ollut, kyllä oli oikein viihdyttävä ja hieman kummallinen kokemus, mutta jotain siitä jäi uupumaan. Jotain, jonka puute teki koko hommasta hieman sellaista tusinasarjakuvaa. Sitä tuli edelleen ajatelleeksi, että ihan kuin jotain tällaista olisi lukenut aiemminkin.

Välillä tuntuu myös siltä, että juuri tämäntyyppinen sarjakuva ei oikein anna itselleen tilaa olla hassu - sillä on liian kiire olla synkkä ja uhkaava ja varmistaa, ettei kukaan sekoita formaattia päivälehtisarjakuviin. Ehkä se loputon tuttuus tulee juuri siitä synkeydestä, josta pidetään kiinni aivan kynsin hampain.

Että jos sitä Fablesia sitten seuraavaksi.

3 comments:

hdcanis said...

Jotkut ovat kommentoineet että amerikkalaiset sarjakuvantekijät eivät yleensä ole kauhean hyviä sekoittamaan tyylejä, synkistelijät synkistelevät kunnolla, älyköt tekevät mahdottoman kiemuraisia tarinoita ja viihdyttäjät harmitonta höttöä...

Ei se parhaimmilla tekijöillä ihan noin mene mutta normaalitekijöillä genretietoisuus on kovempi ja silloin ei Vertigo-sarjassa hymyilytä.

Liina said...

Joo, mä luulen, että tässä on juuri tuosta kyse. Tämänkin sarjan päähenkilö oli kahden tunteen nainen: vihainen tai surullinen - lukiessa ei todella hymyilyttänyt.

Pitääpä tutkia tätä tarkemmin kun aloitan sen Fablesin kanssa, jota on kovin kehuttu - löytyykö sieltä erilaisia tunnetiloja?

Liina said...

(Ja siis kiitos mahtavasta kommentista, tämä avasi mulle ihan uusia ulottuvuuksia sarjakuva-asiassa! Mahtavaa!)