10/08/2013

Shelter

Shelter on Susan Palwickin lähitulevaisuuteen sijoittuva tarina eikä Jayne Anne Philipsin samanniminen romsku, jonka olen myös ollut aikeissa lukea.


Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen ja vähän kauemmas tulevaisuuteen: uusi, tappava virus niittää tuhoa siihen sairastuneiden keskuudessa. Nuoret tytöt Roberta ja Meredith sairastuvat molemmat, mutta selviävät - heidän perheitään tauti kuitenkin koettelee eri tavoin. Virusta aletaan käyttää myös eräänlaiseen aivojen tyhjennykseen tietynlaisten rikosten tai psyykkisten ongelmien yhteydessä - ihminen ikään kuin resetoidaan.

Meredith, joka tulee rikkaasta perheestä, kärsii kuuluisuudesta, jota ei toivoisi ja peloista, joita ei kykene hallitsemaan. Vartuttuaan hän saa aikaan melkoisen sopan perhepiirissään pelkojensa ja puhumattomuutensa vuoksi; Roberta, josta on kasvanut sijaiskodeissa hoiva-alan ammattilainen, joutuu sotkuun mukaan tahtomattaan ja kärsii siitä.

Hommaan kuuluu myös tekoälyä ja liiallisen altruismin määrittelyä sairaudeksi ja botteja ja mitä vielä. Melkoinen keitos.

Tämä ei nyt minusta ollut aivan täysosuma. Ehkä ei edes kovin lähellä. En onnistunut kokemaan sympatiaa kuin Meredithin lasta kohtaan kirjaa kuunnellessani - molempia naisia teki mieli läimiä korville, Robertaa tosin huomattavasti harvemmin.

Juonellisesti tarina oli ihan siisti ja välillä kirjaa piti kuunnella vähän lisää, koska halusi tietää, mitä tapahtuu. Valitettavasti juonivetoisuus oli hivenen raivostuttavaa etenkin lopussa, joka nyperrettiin siistiksi paketiksi lähes pakko-oireisella innolla.

Tämä on kirjoitettu alunperin 2007. Teknologisena murinana haluaisin sanoa, että kyllä oli jo silloin kaikilla kännykät, en ymmärrä, miksi tämän kirjan lähitulevaisuudessa niistä on ilmeisesti noin vain luovuttu seinäpuhelinten hyväksi.

No comments: