31/12/2008

Iron Kissed

Iron Kissed on kolmas Mercedes Thompson -kirja. Mercystä kirjoittaa Patricia Briggs, joka ei siis ole ihan yhtä tuottelias kuin Carrie Vaughn, joka suoltaa samantyyppistä sarjaa (josta on aikaisemmin ollut puhetta myös, kaivakaa arkistoista, en jaksa linkittää itseeni.)

Ehkä ei pitäisi sanoa "suoltaa". Anteeksi.

Iron Kissed oli ehkä ensimmäinen Mercy-kirja, josta pidin enemmänkin. Aluksi olin sitä mieltä, että se on hyvinkin neljän tähden kirja. Mutta yleensä kahden viikon päästä käyn vääntämässä tähtihanoja pienemmälle, ja niin IK:nkin kanssa. Nyt se on enää kolmen tähden kirja.

Sanottakoon, että Mercyssä on hyvä annos Mary Sueta - kaksi tarkoitan kolme alfaurosta tappelemassa sankarittaresta on luoja paratkoon liikaa - mutta tässä nyt päästiin edes valitsemaan alfauroista yksi. Oikeampi. En kerro kumpi, lukekaa itse. Niin ja tapahtui siinä muutakin.

(Minä suollan tekstiä jotta saisin tänä vuonna lukemani kirjat joskus dokumentoitua ja voisin kerrankin tehdä vuositilinpäätöksen jee.)

2 comments:

Anonymous said...

Mm. tämä kirjailija sekä hieman aiemmin mainitsemasi Cassandra Clare on jotain sellaista, jonka olen pistänyt merkille lukiessani kirjablogeja ympäri maailmaa. Täytyy katsoa josko heitä + muita samanlaisia tulisi kokeiltua nyt alkaneena vuonna.

Liina said...

kannattaa ihan ilman muuta! varsinkin jos haluaa viihtyä. minä olen aika viihtymisorientoitunut, enkä osaa sitä edes kauheasti hävetä, joten voin kursailematta suositella sekä Briggsiä että Clarea :D