The Windup Girl

Hyvää uutta vuotta kaikille Sivukirjaston lukijoille! Toivottavasti vuosi vaihtui mukavissa merkeissä. Sivukirjasto toivoo vuodelta 2011 enemmän aikaa lukea ja hieman rauhallisempaa meininkiä. Vuonna 2010 tapahtui ihan kauheasti hyvää ja huonoa ja aikaavievää; fakta, jota itsepintaisesti käytän tekosyynä sille, että Parhaat 2010 -listaukseni ilmestynee maaliskuussa, kun olen saanut sanailtua jotakin kaikista viime vuoden aikana lukemistani kirjoista (niitä odottaa jonossa ennätysmäärä, 17.)

Mutta te haluatte varmaankin tietää vieteritytöstä: Paolo Bacigalupin The Windup Girlia on kiitelty visionääriseksi scifiksi, ja sitä se olikin.

TWG tapahtuu Bangkokissa. Maailma lähitulevaisuudessa on kovin erinäköinen, ja vaikka isoja muutoksia on tapahtunut esimerkiksi energianlähteissä tai merenpinnan tasossa, suurin muutos on tapahtunut ruoassa. Ruoantuotantoa hallitsevat yritysjättiläiset, jotka luovat itselleen markkinat ja tuotteensa uudelleen ja uudelleen geenimanipulaatiota hyväksikäyttäen. Geenihakkerit yrittävät puolestaan luoda uudelleen makuja.

Kirjassa on melko liuta päähenkilöitä; Lake Anderson on länsimaisen ruokajätin agentti, mutta näennäisesti pyörittää tehdasta hikisessä Bangkokissa. Hän kiinnostuu Japanista tuodusta, nykyisin prostituoituna elantonsa ansaitsevasta Emikosta, joka on otsikon Windup Girl, geenejä manipuloimalla tuotettu ihminen, kaunis mutta liikkeidensä puolesta muista erottuva. Emiko saa enimmäkseen osakseen silkkaa syrjintää, sillä siinä missä japanilaiset rakastavat luomuksiaan, thaimaalaiset pelkäävät heitä. Henkilökaartin muista hahmoista voitte lukea itse; sanottakoon nyt kuitenkin, että juonittelun kiihtyessä omia etujaan ajavat henkilöt suistavat maan melkoiseen kaaokseen.

TWG oli tosiaan (Apua! Kustannustoimittajaa ja adjektiiviapulaista kaivataan!) visionäärinen ja monella tapaa erinomainen, mutta ... kuten visionääristä scifiä usein (vai kuvittelenko vain?), TWG:iakin vaivasi tietty etäisyys. Ainakaan minä en juuri kiintynyt kirjan hahmoihin. Ehkä se ei ole olennaistakaan, ja toiveeni tulla kosketetuksi kirjan toimesta on vain omaa höperehtimistäni, mutta luulen visioidenkin vaikuttavan syvemmin, jos kosketuspintaa on hieman enemmän.

Okei, TWG on voittanut sekä Hugo- että Nebulapalkinnon, joten unohtakaa höperehtimiseni ja lukekaa se. On nimittäin aina kylmäävää muistaa, etteivät esimerkiksi geenimanipulaation suurimmat ongelmat välttämättä ole biologisia vaan yhteiskunnallisia.