Melissa Marrin uutuuden, Graveminderin, kohdalla jäin miettimään melko pitkäksi aikaa sitä, miten yleinen keskittymiskyvyttömyyteni vaikuttaa kokemuksiini lukemistani kirjoista. Voihan olla, että Graveminder olisi ollut minusta tosi hyvä jossain toisessa elämäntilanteessa?
Epäilen kyllä. Ei Graveminder sinänsä ollut huono, mutta siinä ei ollut juonta tai järkeä oikein nimeksikään, ja kuten aina tällaisissa kirjoissa, asia pitää korjata typäreesti käyttäytyvillä päähenkilöillä. Itse asiassa, näin retrospektiivinä kun asiaa ajattelen, olihan se kyllä aika huono.
Graveminder on toinen lyhyen ajan sisällä lukemani tarina amerikkalaisesta pikkukaupungista, jossa on tehty kummallinen, kaupunkia suojeleva diili. Tällä kertaa diili on tehty kuoleman kanssa - kaupunki on turvallinen, ja hyvin menee, mutta kukaan ei pääse lähtemään. Paitsi paikallisen ... no, kuolleet aloillaan pitävän naisen, graveminderin, tyttärentytär Rebekkah, joka pakenee kaupunkia ja ennen kaikkea paikallisen hautausurakoitsijan komeaa poikaa Byronia (HUOKAUS.) Sitten mummo graveminder kuolee epäilyttävissä olosuhteissa ja Rebekkahin on otettava lusikka kauniiseen käteen ja palattava.
Olen oikeasti kurkkuani myöten täynnä angstisia nuoria aikuisia, jotka "pakenevat rakkautta" kuvitellen olevansa kovinkin vakuuttavia kuolevia joutsenia, ja Rebekkah on juuri tällainen. Paljon parempi ei ole rakkaudesta riutuva Byronkaan. Kun vielä päähenkilöiden juoneenkin liittyvät ratkaisut ovat puolet ajasta suorastaan typeriä ja selvästi suunniteltu vain pidentämään sivumäärää hädintuskin yli kolmensadan ... no, niin. En odottanut mitään suuria; halusin vain viihtyä. En viihtynyt, enkä suosittele.
Epäilen kyllä. Ei Graveminder sinänsä ollut huono, mutta siinä ei ollut juonta tai järkeä oikein nimeksikään, ja kuten aina tällaisissa kirjoissa, asia pitää korjata typäreesti käyttäytyvillä päähenkilöillä. Itse asiassa, näin retrospektiivinä kun asiaa ajattelen, olihan se kyllä aika huono.
Graveminder on toinen lyhyen ajan sisällä lukemani tarina amerikkalaisesta pikkukaupungista, jossa on tehty kummallinen, kaupunkia suojeleva diili. Tällä kertaa diili on tehty kuoleman kanssa - kaupunki on turvallinen, ja hyvin menee, mutta kukaan ei pääse lähtemään. Paitsi paikallisen ... no, kuolleet aloillaan pitävän naisen, graveminderin, tyttärentytär Rebekkah, joka pakenee kaupunkia ja ennen kaikkea paikallisen hautausurakoitsijan komeaa poikaa Byronia (HUOKAUS.) Sitten mummo graveminder kuolee epäilyttävissä olosuhteissa ja Rebekkahin on otettava lusikka kauniiseen käteen ja palattava.
Olen oikeasti kurkkuani myöten täynnä angstisia nuoria aikuisia, jotka "pakenevat rakkautta" kuvitellen olevansa kovinkin vakuuttavia kuolevia joutsenia, ja Rebekkah on juuri tällainen. Paljon parempi ei ole rakkaudesta riutuva Byronkaan. Kun vielä päähenkilöiden juoneenkin liittyvät ratkaisut ovat puolet ajasta suorastaan typeriä ja selvästi suunniteltu vain pidentämään sivumäärää hädintuskin yli kolmensadan ... no, niin. En odottanut mitään suuria; halusin vain viihtyä. En viihtynyt, enkä suosittele.
No comments:
Post a Comment