Paolo Bacigalupin Ship Breaker oli aika masentavan dystooppinen nuortenkirja - olen varmaan päässyt johonkin kukkahattutätivaiheeseen, kun koin sen lähes ahdistavan väkivaltaisena. Epäilen, että Nykyajan Teinit eivät jaksaisi nostaa ensimmäistäkään kulmakarvaa.
Ship Breaker kertoo Nailerista, pojasta joka ympäristötuhon jälkeisessä maailmassa asuu ja työskentelee rannalla, jossa ihmiset hajottavat vanhoja laivoja osiksi. Eräänä päivänä Nailer löytää ystävänsä kanssa haaksirikkoutuneen luksusveneen, jossa on vielä joku hengissä. Tämä joku on rikas tyttö, jonka Nailer ystävineen lopulta päättää säästää ja auttaa takaisin tytön perheen luo.
Itse - ja tässä voivat nyt kirjoittaa hormonit - siis hieman ahdistuin kirjan raakuudesta. Nailerin isä on todella julma, mutta kirjan tappelut kuvataan muutenkin hyvin yksityiskohtaisesti. Jäin hieman hämmästelemään sitä, että kirjan tunnelmaan kuin nenä päähän sopinut seksuaalinen väkivalta kuitenkin loisti poissaolollaan. Älkää ymmärtäkö väärin, en jäänyt kaipaamaan raiskauksia - asia tuntui vain epäjohdonmukaiselta. Mietin, olisiko ollut parempi kirjoittaa vähemmän väkivaltainen teos alunperinkin, jos asiaa ei kuitenkaan uskalla viedä loppuun asti, vai vaikuttiko tässä nyt kohdeyleisöstä ja julkaisumaasta riippuva kaksinaismoralismi jossa nuorille on ok näyttää vaikka mitä julmuuksia kunhan niihin ei liity seksi?
Voi kyllä olla, että jossain toisessa elämäntilanteessa en olisi ahdistunut kirjan väkivallasta ihan näin paljoa, joten ottakaa tämä nyt ns. with a grain of salt.
En tiedä; en vieläkään ole Bacigalupin suurin fani.
Ship Breaker kertoo Nailerista, pojasta joka ympäristötuhon jälkeisessä maailmassa asuu ja työskentelee rannalla, jossa ihmiset hajottavat vanhoja laivoja osiksi. Eräänä päivänä Nailer löytää ystävänsä kanssa haaksirikkoutuneen luksusveneen, jossa on vielä joku hengissä. Tämä joku on rikas tyttö, jonka Nailer ystävineen lopulta päättää säästää ja auttaa takaisin tytön perheen luo.
Itse - ja tässä voivat nyt kirjoittaa hormonit - siis hieman ahdistuin kirjan raakuudesta. Nailerin isä on todella julma, mutta kirjan tappelut kuvataan muutenkin hyvin yksityiskohtaisesti. Jäin hieman hämmästelemään sitä, että kirjan tunnelmaan kuin nenä päähän sopinut seksuaalinen väkivalta kuitenkin loisti poissaolollaan. Älkää ymmärtäkö väärin, en jäänyt kaipaamaan raiskauksia - asia tuntui vain epäjohdonmukaiselta. Mietin, olisiko ollut parempi kirjoittaa vähemmän väkivaltainen teos alunperinkin, jos asiaa ei kuitenkaan uskalla viedä loppuun asti, vai vaikuttiko tässä nyt kohdeyleisöstä ja julkaisumaasta riippuva kaksinaismoralismi jossa nuorille on ok näyttää vaikka mitä julmuuksia kunhan niihin ei liity seksi?
Voi kyllä olla, että jossain toisessa elämäntilanteessa en olisi ahdistunut kirjan väkivallasta ihan näin paljoa, joten ottakaa tämä nyt ns. with a grain of salt.
En tiedä; en vieläkään ole Bacigalupin suurin fani.
2 comments:
Joskus on hetkiä/kausia, jolloin jotkin asiat ovat sietokyvyn ulkopuolella. Minä pistän kukkahatun yleensä päähäni (minulla on niitä lajitelma vaatekomerossa) kun kirjassa/elokuvassa esiintyy raiskauksia pelkkinä yksityiskohtaisina shokkielementteinä (muutama kirja on saanut niistä pitkiä miinuksia, mm. Bacigalupin The Windup Girl) tai eläimiin kohdistetaan järjetöntä raakuutta. Ship Breaker oli minusta väkivallaltaan siedettävää tasoa, mutta Bacigalupi ei ole kovin helppo kirjailija olemassaan.
jep. muutenkin väkivalta vain shokin vuoksi on ... no, en arvosta. mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän arvostan.
Bacigalupi on tosiaan hieman vaikea gnnghg. kirjansa eivät ehkä oikein kosketa, mutta voin arvostaa niitä, vaikken oikein rakastakaan.
Post a Comment