Dia Reevesin Bleeding Violet taisi olla Locuksen suosituksia vuoden 2010 kirjasadosta, ja koska päähenkilönä oli puoliksi suomalainen, bipolaarinen Hanna Järvinen (tai Jarvinen se taisi kirjassa olla) niin pakkohan se oli lukea. Tai kuunnella.
BV kertoo siis Hannasta, joka isänsä kuoleman jälkeen matkustaa pieneen jenkkikaupunkiin etsimään äitiään. Hannan äiti nyt vaan ei ole kovin innoissaan siitä, että tytär pölähtää yllättäen paikalle, ja vaaditaan melkoista suostuttelua, jotta Hanna saa jäädä. Lopulta äiti ja tytär saavat aikaan diilin: Hannalla on kaksi viikkoa aikaa sopeutua yhteisöön - muutoin odottaa lähtö takaisin inhottavan Ulla-tädin luokse. (Tulkoon muuten sanottua, etten ole nimistä aivan varma, koska kuuntelin tästä siis äänikirjaversion, ja vaikka lukija oli sinänsä mainio, suomalaisten nimien ääntäminen ei ollut selvästikään leipälaji. Sitäpaitsi Hannan isän nimi oli, sikäli kun oikein ymmärsin, Josef - missä vaiheessa allekirjoittanut näytti tältä: o_0. Ulla ja Josef. Totta kai.) No, Hanna tekee työtä käskettyä ja menee kouluun vakaana aikomuksenaan hurmata kaikki - mutta kaupunki onkin todella kummallinen: hirviöitä vaanii siellä täällä, eikä kukaan ole kiinnostunut tekemään tuttavuutta uuden tytön kanssa. Uudet ihmiset kun tuppaavat kuolemaan tai lähtemään, eikä tutustuminen yleensä siis maksa vaivaa.
Tykkäsin Hannan seikkailuista kovasti! Päähenkilönä Hanna oli mainio, välillä raivostuttava ja välillä suloinen, mutta aina reipas. Veikkaan kyllä, että tämä on sellainen kirja, jota tietyllä tavalla suuntautuneet jenkkivanhemmat eivät halua teiniensä lukevan, sillä Hanna ei myöskään ole mitään tosirakkaus odottaa -koulukuntaa, mutta minusta kirja oli viihdyttävä ja hyvää vastapainoa kaikille niille teineille, jotka nuortenkirjallisuudessa löytävät elämänsä rakkauden lukiossa. Hannaparan pakkomielteisin rakkaus kohdistuukin etäiseen äitiin.
Erityistä bongattavaa sai tietysti Suomeen liittyvistä viittauksista - karhunlihavoikkarit hämmensivät, kuten hämmensi myös Hannan äidin väite siitä, että kaikki suomalaiset rakastavat maitoa. Sitten muistin, että kuulun itse siihen pieneen vähemmistöön, joka vihaa maitoa. Oh well. Ainakin karhunliha on oikeasti aika harvinaista.
BV kertoo siis Hannasta, joka isänsä kuoleman jälkeen matkustaa pieneen jenkkikaupunkiin etsimään äitiään. Hannan äiti nyt vaan ei ole kovin innoissaan siitä, että tytär pölähtää yllättäen paikalle, ja vaaditaan melkoista suostuttelua, jotta Hanna saa jäädä. Lopulta äiti ja tytär saavat aikaan diilin: Hannalla on kaksi viikkoa aikaa sopeutua yhteisöön - muutoin odottaa lähtö takaisin inhottavan Ulla-tädin luokse. (Tulkoon muuten sanottua, etten ole nimistä aivan varma, koska kuuntelin tästä siis äänikirjaversion, ja vaikka lukija oli sinänsä mainio, suomalaisten nimien ääntäminen ei ollut selvästikään leipälaji. Sitäpaitsi Hannan isän nimi oli, sikäli kun oikein ymmärsin, Josef - missä vaiheessa allekirjoittanut näytti tältä: o_0. Ulla ja Josef. Totta kai.) No, Hanna tekee työtä käskettyä ja menee kouluun vakaana aikomuksenaan hurmata kaikki - mutta kaupunki onkin todella kummallinen: hirviöitä vaanii siellä täällä, eikä kukaan ole kiinnostunut tekemään tuttavuutta uuden tytön kanssa. Uudet ihmiset kun tuppaavat kuolemaan tai lähtemään, eikä tutustuminen yleensä siis maksa vaivaa.
Tykkäsin Hannan seikkailuista kovasti! Päähenkilönä Hanna oli mainio, välillä raivostuttava ja välillä suloinen, mutta aina reipas. Veikkaan kyllä, että tämä on sellainen kirja, jota tietyllä tavalla suuntautuneet jenkkivanhemmat eivät halua teiniensä lukevan, sillä Hanna ei myöskään ole mitään tosirakkaus odottaa -koulukuntaa, mutta minusta kirja oli viihdyttävä ja hyvää vastapainoa kaikille niille teineille, jotka nuortenkirjallisuudessa löytävät elämänsä rakkauden lukiossa. Hannaparan pakkomielteisin rakkaus kohdistuukin etäiseen äitiin.
Erityistä bongattavaa sai tietysti Suomeen liittyvistä viittauksista - karhunlihavoikkarit hämmensivät, kuten hämmensi myös Hannan äidin väite siitä, että kaikki suomalaiset rakastavat maitoa. Sitten muistin, että kuulun itse siihen pieneen vähemmistöön, joka vihaa maitoa. Oh well. Ainakin karhunliha on oikeasti aika harvinaista.
2 comments:
Hih, jos et olisi maininnut Locusta, nyt olisi ollut pakko kysyä mistä ihmeestä löydät näitä kirjoja... karhunlihavoileipiä? :D
Niin se on - viimeisetkin salaisuuteni ovat tulleet julki! En ymmärrä, miksi kirjailijoilta aina kysytään, mistä keksit ideasi. Ketä se kiinnostaa - paljon tärkeämpää on se, mistä lukijat keksivät luettavansa :D
Post a Comment