Lupasin itselleni jättää seuraavan Cassandra Claren rauhaan, mutta tässä sitä taas ollaan.
Kolmen tähden kirjat ovat vähän vaikeita. Esimerkiksi tämä sarjan kakkososa, Clockwork Prince, on selvästi parempi kuin ykkösosa, Clockwork Angel, mutta ne ovat silti molemmat kolmen tähden kirjoja. Ja CP oli jo sen verran ok, että tiedän melkoisella varmuudella lukevani sarjan viimeisenkin osan.
Tässä sarjan kakkososassa Tessa Gray jatkaa hengailua Lontoon Instituutissa pyrkien selvittämään omaa alkuperäänsä samalla, kun tuskailee mahdonta rakkauttaan kahteen eri poikaan. Will, toinen pojista, selvittää omia ongelmiaan (tiesimmehän kaikki, että niitä kyllä on) ja ratkaisuja löytyykin - täytyy sanoa, että paikoin Clare osasi olla aidosti hauska. Samalla tietysti instituuttia johtavat Charlotte ja Henry ovat menettää paikan hallinnan, ja koko posse yrittää löytää trilogian arkkivihollista todistaakseen nykyjohdon pätevyyden. Peruskauraa. Olennaisinta oli, että teksti viihdytti, paikoin jopa nauratti ja kidutettu romanssi oli jätetty aika lailla kirjan loppupuolelle, jossa se oli niin absurdin ilmeistä, ettei se oikein edes onnistunut ärsyttämään.
Tänne vaan seuraavakin.
Ja sitten siihen varsinaiseen syyhyn, joka sai minut tarttumaan näppäimistöön: Odysseus-päivitys. Olemme ohittaneet puolimatkan krouvin, ja meno on edelleen mukavaa. Sanon "olemme" siksi, että luen Joycea välillä ääneen neiti Sivukirjastolle - teksti on vaihtelevaa, ja osa siitä sopii mainiosti ääneenluettavaksi.
Kolmen tähden kirjat ovat vähän vaikeita. Esimerkiksi tämä sarjan kakkososa, Clockwork Prince, on selvästi parempi kuin ykkösosa, Clockwork Angel, mutta ne ovat silti molemmat kolmen tähden kirjoja. Ja CP oli jo sen verran ok, että tiedän melkoisella varmuudella lukevani sarjan viimeisenkin osan.
Tässä sarjan kakkososassa Tessa Gray jatkaa hengailua Lontoon Instituutissa pyrkien selvittämään omaa alkuperäänsä samalla, kun tuskailee mahdonta rakkauttaan kahteen eri poikaan. Will, toinen pojista, selvittää omia ongelmiaan (tiesimmehän kaikki, että niitä kyllä on) ja ratkaisuja löytyykin - täytyy sanoa, että paikoin Clare osasi olla aidosti hauska. Samalla tietysti instituuttia johtavat Charlotte ja Henry ovat menettää paikan hallinnan, ja koko posse yrittää löytää trilogian arkkivihollista todistaakseen nykyjohdon pätevyyden. Peruskauraa. Olennaisinta oli, että teksti viihdytti, paikoin jopa nauratti ja kidutettu romanssi oli jätetty aika lailla kirjan loppupuolelle, jossa se oli niin absurdin ilmeistä, ettei se oikein edes onnistunut ärsyttämään.
Tänne vaan seuraavakin.
Ja sitten siihen varsinaiseen syyhyn, joka sai minut tarttumaan näppäimistöön: Odysseus-päivitys. Olemme ohittaneet puolimatkan krouvin, ja meno on edelleen mukavaa. Sanon "olemme" siksi, että luen Joycea välillä ääneen neiti Sivukirjastolle - teksti on vaihtelevaa, ja osa siitä sopii mainiosti ääneenluettavaksi.
2 comments:
Okei, tuolla tempauksella voitat... Kun luin Neideille Kalevaa aikoinaan, luulin että se on kummallisinta mahdollista ääneenluettavaa, jolle avuttoman pikkutenavan voi altistaa, mutta Odysseus....!
Onnittelut urakan etenemisestä! :D
Tiedätkö, kun puhutaan jättiläisten hartioilla seisomisesta? Siis älyllisten: ...we are like dwarfs on the shoulders of giants jne.
Sain nimittäin idean koko juttuun ... sinulta :D
Post a Comment