Ilmeisesti kirjastoaineiston selailu onnistuu virtuaalisestikin - hain jotakin kirjaa kirjaston webisivuilta, ja vaikka hakemaani kirjaa ei löytynyt, löytyi Joan Slonczewskin Brain Plague ikään kuin siitä vierestä. Häkellyin moisesta sattumasta niin, että varasin kirjan toki saman tien.
Jollain tavalla Brain Plaguen väitetään kytkeytyvän huikeaan A Door into Oceaniin, jonka viime kesänä kuuntelin, mutta itse en kytköstä huomannut. No, välissä on toki useita teoksia.
Brain Plague käsittelee ihmisyyttä ja oikeuksia jännällä tavalla: on mikrobeja, jotka muodostavat yhteisöjä, ja jotka hengaavat ihmisen kallossa. Isäntä voi näiden mikrobien kanssa kommunikoida - ymmärtäen toki, että muutama ihmisen kuukausi on pienelle mikrobille elinkaari, ja suhde luodaankin pikemminkin yhteisöön kuin yksilöön. Toimivina yhdyskuntina mikrobeista on hyötyä, kuten uransa alussa takkuava taiteilija Chrysoberyl saa huomata - mutta jos yhdyskunta ei toimi, se muuttaa ihmisen tahdottomaksi endorfiinivasteen orjaksi virittämällä hieman hormonituotantoa. Väärin toimivien yhdyskuntien orjia on Chrysoberylin kaupungissa yhä enemmän ja enemmän; rutoksi asti.
BP oli mainio opus, vaikka päähenkilön ajoittainen vatuloiva ote elämään hermostuttikin hieman. Onneksi Chrysoberyl on enimmän aikaa ihan reipasotteinen nainen, joka joutuu miettimään oikein tosissaan sitä, miten kohdella pään sisällä asuvaa yhteisöä, joka pitää häntä jumalanaan. Onko heitä oikeus rankaista esimerkiksi juurikin endorfiinivasteen käpistelystä, ja jos on, miten? Entäs se yksi siirtolainen, joka ei lainkaan pidä sankaritartamme jumalana - mitä hänelle tulisi tehdä?
Ihan yhtä paljon en Brain Plagueen rakastunut kuin aiempaan lukemaan Slonczewskiin, mutta tässäpä silti selvästi kirjailija, jonka teoksiin kannattaa perehtyä laajemmaltikin. Hyvä; yksi odottaakin jo hyllyssä.
Jollain tavalla Brain Plaguen väitetään kytkeytyvän huikeaan A Door into Oceaniin, jonka viime kesänä kuuntelin, mutta itse en kytköstä huomannut. No, välissä on toki useita teoksia.
Brain Plague käsittelee ihmisyyttä ja oikeuksia jännällä tavalla: on mikrobeja, jotka muodostavat yhteisöjä, ja jotka hengaavat ihmisen kallossa. Isäntä voi näiden mikrobien kanssa kommunikoida - ymmärtäen toki, että muutama ihmisen kuukausi on pienelle mikrobille elinkaari, ja suhde luodaankin pikemminkin yhteisöön kuin yksilöön. Toimivina yhdyskuntina mikrobeista on hyötyä, kuten uransa alussa takkuava taiteilija Chrysoberyl saa huomata - mutta jos yhdyskunta ei toimi, se muuttaa ihmisen tahdottomaksi endorfiinivasteen orjaksi virittämällä hieman hormonituotantoa. Väärin toimivien yhdyskuntien orjia on Chrysoberylin kaupungissa yhä enemmän ja enemmän; rutoksi asti.
BP oli mainio opus, vaikka päähenkilön ajoittainen vatuloiva ote elämään hermostuttikin hieman. Onneksi Chrysoberyl on enimmän aikaa ihan reipasotteinen nainen, joka joutuu miettimään oikein tosissaan sitä, miten kohdella pään sisällä asuvaa yhteisöä, joka pitää häntä jumalanaan. Onko heitä oikeus rankaista esimerkiksi juurikin endorfiinivasteen käpistelystä, ja jos on, miten? Entäs se yksi siirtolainen, joka ei lainkaan pidä sankaritartamme jumalana - mitä hänelle tulisi tehdä?
Ihan yhtä paljon en Brain Plagueen rakastunut kuin aiempaan lukemaan Slonczewskiin, mutta tässäpä silti selvästi kirjailija, jonka teoksiin kannattaa perehtyä laajemmaltikin. Hyvä; yksi odottaakin jo hyllyssä.
2 comments:
Ajattelin tästä ihan samaa: ei Oceanin veroinen, mutta hyvä. Päähenkilö lössöhkö... mutta tuo mikrobi-idea on hieno. :-)
Ha, ollaan siis samoilla linjoilla! Mikrobit olivat mahtavia, meinasin jo ilmoittautua jonotuslistalle... ja sitten heräsin, pöh.
Päähenkilö ehkä jopa hieman hämmästytti;
niin erilainen asenne elämään Chrysoberylillä oli kuin juurikin Oceanin naisilla.
Post a Comment