En missään nimessä myönnä suhtautuvani kovin nostalgisesti lapsuuteen - olkoonkin, että silloin sekä kesät että kirjat olivat pidempiä, limsa parempaa ja sarjakuville aikaa - mutta silloin tällöin luen uudestaan lempparikirjojani, joista ihan ehdottomasti yksi oli Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut. (Enkä näköjään ole yksin: Hesarin äänestyksessä Mestaritonttu kohosi suosituimmaksi kotimaiseksi lasten- ja nuortenkirjaksi.)
Luin sen uudestaan taas hiljattain, ja olin hieman masentunut ainoastaan siitä, miten paljon kirja oli lyhentynyt. Muutoin se ylsi kyllä hyvinkin samalle tasolle kuin vuonna, erm, kaheksankytjotain kun sain sen äidiltä.Kirjahan on jatkoa hyvin lyhyelle satukirjalle Päivikin satu. Mestaritonttu on kuitenkin jännittävämpi noitineen ja tonttuineen ainakin minusta. Kyöpelinvuori vaikutti yhä yhtä kiehtovalta, jos nyt ei enää niin kovin pelottavalta. Mestaritonttu tuntuu myös hyvin suomalaiselta - mikä on tietenkin ihan taivaallista, kun yleensä suomalainen sadunkerronta jää anglosaksisen perinteen jalkoihin niin että hujahtaa. Kielenkäyttö on sitäpaitsi ihanaa: kuka enää sanoo "Älä ole milläsikään" - ja kuka voi olla nauttimatta tuon lukemisesta?
No comments:
Post a Comment