Midnight Never Come

Arvatkaa mitä? Lähestymme jälleen (luultavasti asymptoottisesti*) sitä hetkeä, jolloin blogi on ns. reaaliajassa ja niiden kirjojen virtuaalinen pino, jotka olen lukenut, mutta joista en ole blogannut, lähestyy nollaa. Tilanne vaatii punaviiniä (kohta olen huppelissa jo ennen kuin pääsen illan kemuihin. Kemut jee.)

Muutama vuosi takaperin jossain mielenhäiriössä** ostin Marie Brennanin kirjan Midnight Never Come.

Midnight Never Come kertoo Lontoosta, jota hallitsee kuningatar Elisabeth rautaisin ottein, ja toisesta Lontoosta, jota hallitsee haltioiden kuningatar Invidiana oikeasti tiukasti. Ihmisten Lontoossa hovissa ylenemistä tavoittelee hovimies Michael, ja siellä toisessa hovissa hovineito Lady Lune, joka on kuningattarensa suosion huipun jo ohittanut. Kun Michael ja Lune kohtaavat, he ennen pitkää ymmärtävät, ettei toisen hovin toiminta ole enää kenenkään kannalta terveellistä, ja perustavat vastarintaliikkeen.

Jostain syystä odotin, että MNC olisi pitkäpiimäistä hömppää***, ja olinkin aika vaikuttunut kun kirja rullasi eteenpäin mukavasti ja oli jotenkin kovin tasapainoinen ja jopa jännittävä. Kirjoitustyyli oli ehkä hieman viileä, mutta hyvä tarina korjasi paljon. Tykkäsin etenkin siitä, että kirja vaikutti sisäisesti loogiselta, ja esimerkiksi pelottavat jutut olivat pelottavia, eivätkä juttuja joiden kirjailija ilmoittaa olevan pelottavia (lukijan haukotellessa leveästi.)

Päähenkilöistä Michael oli kiinnostavampi, ja vähemmälle huomiolle jäänyt. Lune oli hieman ristiriitainen hahmo, jonka vaikuttimia oli vaikeahko ymmärtää, etenkin kirjan alkupuolella.

Ilmeisesti nyt pitää tutustua rouva Brennanin muuhunkin tuotantoon.

* Mikäli nykyään Aalto-yliopistona tunnetun, tyttönimeltään Teknillisen Korkeakoulun perusmatematiikan opinnoista on jotain jäänyt päähän, tarkoittaa "asymptoottisesti" sitä, että tähän pisteeseen ei kyllä koskaan tulla pääsemään. 
** Tämän mielenhäiriön nimi on yleensä "Akateemisen pokkariale".
*** Sanoinhan, että ostin kirjan mielenhäiriössä.