Tässä se on! Viimeinen viime vuoden puolella päätökseen saatu kirja. Äänikirja, jopa: Tanya Huffin The Enchantment Emporium.
Ekat asiat ekaksi, kuten anglosaksit sanoisivat. Tanya Huff on mainio. Okei, jotkut Huffit ovat mainiompia kuin toiset Huffit, mutta keskiarvo on mainio. Todettakoon kuitenkin, että angstinen päähenkilö ei ole Huffin vahvimpia alueita...
...ja siksipä onkin tosi kiva, ettei TEE:n päähenkilö Allie ole lainkaan angstinen, vaikka yrittää sellaista vähän esittää. Allie matkustaa Calgaryyn (lisää plussaa! Huffin kirjat sijoittuvat usein Kanadaan! Oi onnea!*) ottamaan haltuun isoäitinsä romukaupan isoäidin kuoltua tahi kadottua mystisesti. Koska Allie on surun murtama kun paras ystävä ja rakas - Michael - osoittautuu homoksi, Allien laaja, laaja perhe ja lähisuku (velhoja joka sorkka) on sitä mieltä, että maisemanvaihdos tekee hyvää. Lisäksi väkirikas isotätien ja tätien lauma on erityisen kiinnostunut kadonneen mummon kohtalosta ja Allie haluaa mahdollisimman kauas isotädeistään ja tädeistään. Vaikka tilanne vaikuttaisi miten voitokkaalta tahansa, Calgaryssa kaikki ei tietenkään ole ihan niin kuin odottaisi.
Allien perhe on sanalla sanoen huikea. Perheestä tulee paljon voimaa, mutta myös paljon painetta - kyse ei ole missään nimessä vanhoillisesta poppoosta, vaan melko suoraviivaisesti ajattelevasta, piirakoihin intohimoisesti suhtautuvasta vahvojen naisten (ja vähän miestenkin) laumasta, josta on suorastaan herkullista lukea. Tai kuunnella. Kirjassa on myös paljon seksiä - Huff on tyypilliseen tyyliinsä vapaan ja rajattoman rakkauden asialla, mutta (edelleen tutusti) niin sympaattisesti, etten oikein keksi, kuka tästä voisi närkästyä.** Päähenkilöt ovat ilahduttavia ja dialogista jaksaa nauttia. Juoni tuntui kaiken tämän rinnalla vähän toisarvoiselta - varmaan sellainen pitää olla, mutta ... tai siis pitääkö sellainen olla? Kuka niin sanoo? Emmekö voisi vain lukea Alliesta ja Allien perheestä?
Äänikirjaksi TEE on vähän haastava. Koska kirjassa kertojan näkökulma vaihtelee luvun sisällä ilman sen kummempia fanfaareja, on äänikirjaa kuunnellessaan vaan totuttava siihen, että välillä pitää kelata taaksepäin tajutakseen, mistä nyt on kyse.
Suosittelen jotakuinkin kaikille, jotka haluavat tulla iloisiksi lukiessaan.
* En tiedä, miksi se on plussaa, mutta se on. Uskokaa pois vain.
** Varmaan joku silti osaa. Huokaus.
...ja siksipä onkin tosi kiva, ettei TEE:n päähenkilö Allie ole lainkaan angstinen, vaikka yrittää sellaista vähän esittää. Allie matkustaa Calgaryyn (lisää plussaa! Huffin kirjat sijoittuvat usein Kanadaan! Oi onnea!*) ottamaan haltuun isoäitinsä romukaupan isoäidin kuoltua tahi kadottua mystisesti. Koska Allie on surun murtama kun paras ystävä ja rakas - Michael - osoittautuu homoksi, Allien laaja, laaja perhe ja lähisuku (velhoja joka sorkka) on sitä mieltä, että maisemanvaihdos tekee hyvää. Lisäksi väkirikas isotätien ja tätien lauma on erityisen kiinnostunut kadonneen mummon kohtalosta ja Allie haluaa mahdollisimman kauas isotädeistään ja tädeistään. Vaikka tilanne vaikuttaisi miten voitokkaalta tahansa, Calgaryssa kaikki ei tietenkään ole ihan niin kuin odottaisi.
Allien perhe on sanalla sanoen huikea. Perheestä tulee paljon voimaa, mutta myös paljon painetta - kyse ei ole missään nimessä vanhoillisesta poppoosta, vaan melko suoraviivaisesti ajattelevasta, piirakoihin intohimoisesti suhtautuvasta vahvojen naisten (ja vähän miestenkin) laumasta, josta on suorastaan herkullista lukea. Tai kuunnella. Kirjassa on myös paljon seksiä - Huff on tyypilliseen tyyliinsä vapaan ja rajattoman rakkauden asialla, mutta (edelleen tutusti) niin sympaattisesti, etten oikein keksi, kuka tästä voisi närkästyä.** Päähenkilöt ovat ilahduttavia ja dialogista jaksaa nauttia. Juoni tuntui kaiken tämän rinnalla vähän toisarvoiselta - varmaan sellainen pitää olla, mutta ... tai siis pitääkö sellainen olla? Kuka niin sanoo? Emmekö voisi vain lukea Alliesta ja Allien perheestä?
Äänikirjaksi TEE on vähän haastava. Koska kirjassa kertojan näkökulma vaihtelee luvun sisällä ilman sen kummempia fanfaareja, on äänikirjaa kuunnellessaan vaan totuttava siihen, että välillä pitää kelata taaksepäin tajutakseen, mistä nyt on kyse.
Suosittelen jotakuinkin kaikille, jotka haluavat tulla iloisiksi lukiessaan.
* En tiedä, miksi se on plussaa, mutta se on. Uskokaa pois vain.
** Varmaan joku silti osaa. Huokaus.
No comments:
Post a Comment