Tämän vuoden eka kirja oli Gail Carrigerin Alexia Tarabotti -sarjaan kuuluva Soulless, joka onkin hengästyttävä reissu viktoriaaniseen Lontooseen.
Alexia asuu äitinsä, isäpuolensa ja sisarpuoltensa kanssa varsin mukavasti Lontoossa eikä paljon odota loppuelämältään, koska voimakastahtoisena ja fiksuna naisena on jäämässä vanhaksipiiaksi. Sitten vampyyri käy Alexian kimppuun eräillä kutsuilla huonoin seurauksin. Huonoin seurauksin vampyyrille, sillä Alexialla ei ole sielua, ja tämä nyt jotenkin liittyi jonkinlaiseen immuniteettiin yliluonnollisilta olennoilta. Tai ehkä Alexia vaan hermostui - en oikein muista enää, koska luin tätä aika kuumeessa. No, asioiden kehittyessä sankaritar tempaistaan mukaan tutkimukseen oudoista vampyyrikatoamisista, joita johtaa eräs aivan kaamea lordi Maccon. Käsi ylös ne, jotka eivät näe, mihin tämä johtaa.
Pidin ja en pitänyt Soullessista. Tarinassa ja tekstissä oli muutamia omituisuuksia, jotka kävivät hieman nyppimään. Toisaalta melko vauhdikas tahti ja kaikkea muuta kuin viktoriaaniset kohtaukset Alexian ja lordi Macconin välillä pitivät huolta siitä, että tylsää ei ehtinyt tulla. Niinpä epähuomiossa, ja koska tunsin tarvetta ostaa kirjan, ostin myös sarjan seuraavan osan - tulkitsen itseäni siten, etten ainakaan kehota ketään välttämään Soullessia. Päinvastoin, jos haluaa viihtyä, Soulless on mainio valinta.
Alexia asuu äitinsä, isäpuolensa ja sisarpuoltensa kanssa varsin mukavasti Lontoossa eikä paljon odota loppuelämältään, koska voimakastahtoisena ja fiksuna naisena on jäämässä vanhaksipiiaksi. Sitten vampyyri käy Alexian kimppuun eräillä kutsuilla huonoin seurauksin. Huonoin seurauksin vampyyrille, sillä Alexialla ei ole sielua, ja tämä nyt jotenkin liittyi jonkinlaiseen immuniteettiin yliluonnollisilta olennoilta. Tai ehkä Alexia vaan hermostui - en oikein muista enää, koska luin tätä aika kuumeessa. No, asioiden kehittyessä sankaritar tempaistaan mukaan tutkimukseen oudoista vampyyrikatoamisista, joita johtaa eräs aivan kaamea lordi Maccon. Käsi ylös ne, jotka eivät näe, mihin tämä johtaa.
Pidin ja en pitänyt Soullessista. Tarinassa ja tekstissä oli muutamia omituisuuksia, jotka kävivät hieman nyppimään. Toisaalta melko vauhdikas tahti ja kaikkea muuta kuin viktoriaaniset kohtaukset Alexian ja lordi Macconin välillä pitivät huolta siitä, että tylsää ei ehtinyt tulla. Niinpä epähuomiossa, ja koska tunsin tarvetta ostaa kirjan, ostin myös sarjan seuraavan osan - tulkitsen itseäni siten, etten ainakaan kehota ketään välttämään Soullessia. Päinvastoin, jos haluaa viihtyä, Soulless on mainio valinta.
2 comments:
Vähän sama homma, pidin Soullessia viihdyttävänä, mutta samalla se tuntui hieman liian hötöltä makuuni. Harmitonta lukemista. Olen sitkeästi päättänyt kuitenkin lukea sarjan loppuun (kolme osaa takana). Valitettavasti ei aavistustakaan kuinka monta osaa siitä vielä ilmestyy.
joo, mulla vähän sama :) yksi iso ongelma oli ehkä se, että Alexia oli jotenkin liian 2000-lukua ollakseen kovin uskottava viktoriaanisena sinisukkana.
Post a Comment