Sain joululahjaksi Patti Smithin kirjan Ihan kakaroita, jossa rouva Smith kertoo rakkaus- ja ystävyyssuhteestaan valokuvaaja Robert Mapplethorpeen. Luin sen heti, sillä juuri mikään ei ole mukavampaa kuin uppoutua joululahjakirjaan heti aattona, ja Ihan kakaroita oli tämän kategorian erinomainen edustaja.
Voin varmaan samantien ilmoittautua sivistymättömien laajoihin ja alati kasvaviin joukkoihin, mutta kumpikaan, Smith tai Mapplethorpe, eivät olleet vilahtaneetkaan kulttuurisella kartallani ennen kirjaa. Okei, Patti Smithistä olin sentään kuullut, mutta käsittänyt lähinnä muusikoksi. Yllätyin siitä, että ennen musiikkia Smith oli puuhastellut kaikkea muutakin.
Ihan kakaroita oli kiinnostava monella tasolla. Ensinnäkin oli huippua lukea ajankuvasta: 60-70 -lukujen New York ja tietenkin se kuuluisa Chelsea Hotel jaksavat kiehtoa (vaikkei Leonard Cohen tainnut käydä kirjassa edes kääntymässä pyh). Toisaalta Pattin ja Robertin suhde on kaunis - ja vaikka se kuvataan tässä ilmeisistä syistä vain Pattin näkökulmasta, ei se tarinan kauneudesta vie mitään.
Tykkäsin kirjassa myös siitä, miten Smith välillä - omien muistojensa vuoksi toki - kertoo elämästään yksityiskohtia, joilla ehkä ei ole kovin suurta merkitystä, mutta jotka juuri ovat sitä, mikä tuo kirjaan eletyn elämän tuntua.
Ja mukaan valitut valokuvat ovat ihania.
Voin varmaan samantien ilmoittautua sivistymättömien laajoihin ja alati kasvaviin joukkoihin, mutta kumpikaan, Smith tai Mapplethorpe, eivät olleet vilahtaneetkaan kulttuurisella kartallani ennen kirjaa. Okei, Patti Smithistä olin sentään kuullut, mutta käsittänyt lähinnä muusikoksi. Yllätyin siitä, että ennen musiikkia Smith oli puuhastellut kaikkea muutakin.
Ihan kakaroita oli kiinnostava monella tasolla. Ensinnäkin oli huippua lukea ajankuvasta: 60-70 -lukujen New York ja tietenkin se kuuluisa Chelsea Hotel jaksavat kiehtoa (vaikkei Leonard Cohen tainnut käydä kirjassa edes kääntymässä pyh). Toisaalta Pattin ja Robertin suhde on kaunis - ja vaikka se kuvataan tässä ilmeisistä syistä vain Pattin näkökulmasta, ei se tarinan kauneudesta vie mitään.
Tykkäsin kirjassa myös siitä, miten Smith välillä - omien muistojensa vuoksi toki - kertoo elämästään yksityiskohtia, joilla ehkä ei ole kovin suurta merkitystä, mutta jotka juuri ovat sitä, mikä tuo kirjaan eletyn elämän tuntua.
Ja mukaan valitut valokuvat ovat ihania.
No comments:
Post a Comment