Tyypit ja tyypittäret. Saattaa olla, että pääsen tekemään yhteenvedon vuodesta 2011 vielä tammikuun puolella, sillä Kittyn sotaretken jälkeen on enää muutama pahanen viime vuoden puolella luetuista blogaamatta. Tai siis ne olivat kyllä tosi hyviä, eivät pahasia. Mutta kuitenkin. Mikäli pidätätte jo hengitystä silkasta innosta, annan neuvon: ei kannata. Kyllä tässä vielä hetki menee.
Sitten viime näkemän on Carrie Vaughn tuottanut iloksemme lisää Kitty-kirjoja, ja jotain epäilyttävää uutta sarjaa myös. Välipalan tarpeessa luin Kitty Goes to War -osan, jota olin siihen asti hieman vältellyt siinä pelossa, että siinä on armeijallista paatosta. En voi sietää armeijallista paatosta.
Ei siinä kuitenkaan ollut - ainakaan häiriöksi asti - armeijallista paatosta. Kitty ei varsinaisesti lähde kotoisasta Denveristään mihinkään, vaan aviomiehensä kanssa ottaa niskoilleen kolme armeijan ihmissutta, joilla ei ole ensimmäistäkään haisua siitä, miten laumassa tahi ihmissutena tulisi toimia. Samalla Kitty saa niskaansa kunnianloukkaussyytteen (ymmärtääkseni, jenkkien lakitermistö ei niin kiehdo, että olisin asian vallan tarkistanut) ja sattumalta myös kiukkuisen säävelhon.
Tapahtumia siis kolmeensataan sivuun piisaa, mutta Vaughn kirjoittaa vetävästi ja viihdyttävästi eikä lähde sen kummemmin käsittelemään Yhdysvaltain sotaretkiä tai niiden oikeutusta - kolme seikkaa, jotka tekevät kirjasta lukukelpoisen. Seuraavakin osa on hyllyssä, onneksi ei alkanut harmittaa.
Nyt nuori neiti Sivukirjasto vaatii aamiaistaan*, pitää kiitää.
* No, ei enää vaadi, koska kello on neljä, ja neiti Sivukirjasto on aamiaisen lisäksi syönyt toisen aamiaisen, brunssin, lounaan, välipalan ja kello neljän teen. Lisäksi hän yritti juoda myös äitinsä kahvit. Mutta tätä kirjoitettaessa vaati.
Sitten viime näkemän on Carrie Vaughn tuottanut iloksemme lisää Kitty-kirjoja, ja jotain epäilyttävää uutta sarjaa myös. Välipalan tarpeessa luin Kitty Goes to War -osan, jota olin siihen asti hieman vältellyt siinä pelossa, että siinä on armeijallista paatosta. En voi sietää armeijallista paatosta.
 |
| Kansi: Tor / Forge |
Tapahtumia siis kolmeensataan sivuun piisaa, mutta Vaughn kirjoittaa vetävästi ja viihdyttävästi eikä lähde sen kummemmin käsittelemään Yhdysvaltain sotaretkiä tai niiden oikeutusta - kolme seikkaa, jotka tekevät kirjasta lukukelpoisen. Seuraavakin osa on hyllyssä, onneksi ei alkanut harmittaa.
Nyt nuori neiti Sivukirjasto vaatii aamiaistaan*, pitää kiitää.
* No, ei enää vaadi, koska kello on neljä, ja neiti Sivukirjasto on aamiaisen lisäksi syönyt toisen aamiaisen, brunssin, lounaan, välipalan ja kello neljän teen. Lisäksi hän yritti juoda myös äitinsä kahvit. Mutta tätä kirjoitettaessa vaati.
No comments:
Post a Comment