Tykkäsin October Dayesta niin paljon enemmän äänikirjaversiona, että kun sarjan neljäs ja viides osa ilmestyivät, odotin tiukasti äänikirjoja.
...okei, joo. En nyt enää tiedä. Seanan McGuire onnistuu edistämään sarjan pääjuonta - joka toki on Tobyn ja Tybaltin romanssi, jos ette tienneet - raivostuttavan hitaasti, ja kirjojen näennäistäkin juonta turhan tahmeasti, jos minulta kysytte.
Late Eclipses on jo kokonaan hävinnyt mielestäni ... ei vaan, Tobysta tehdään kreivitär ja näennäisesti syyllinen kahteen murhaan. Tobylla on kiire pelastaa nahkaansa ennen kuin paikallinen kuningatar tuikkaa hänet tulee roviolla. One Salt Sea lähettää Tobyn taas metsästämään kadonneita lapsia tai muuten syttyy sota maan ja meren välille, ja sanottakoon, että siinä sodassa maalla ei ole lumipallon mahdollisuuksia helvetissä.
Äänikirjoina nämä olivat kohtuullisen viihdyttäviä. Valitettavasti vaan äänikirjadialogissa kaikki pöljä jotenkin korostuu, koska sitä ei voi sivuuttaa aivan samalla tavalla kuin lukiessa. Dialogien ja kaikkien henkilöhahmojen ylivertainen hitaus ja typeryys tuntui paikoin turhankin alleviivatulta - uskokaa huviksenne, että jos koiran kanssa lenkillä tekee mieli alkaa karjua äänikirjalle ääneen, on turhauma suurehko. Enkä uskalla edes arvailla, kuinka suurelta osin joulukuun lisääntyneestä kahvinjuonnistani voi syyttää McGuiren kofeiiniaddiktia sankaritarta. Luultavasti hyvin suurelta osin.
Niin tai näin, luen varmaan seuraavankin osan, mutten kyllä suosittele kellekään joka ei jo ole koukussa.
...okei, joo. En nyt enää tiedä. Seanan McGuire onnistuu edistämään sarjan pääjuonta - joka toki on Tobyn ja Tybaltin romanssi, jos ette tienneet - raivostuttavan hitaasti, ja kirjojen näennäistäkin juonta turhan tahmeasti, jos minulta kysytte.
Late Eclipses on jo kokonaan hävinnyt mielestäni ... ei vaan, Tobysta tehdään kreivitär ja näennäisesti syyllinen kahteen murhaan. Tobylla on kiire pelastaa nahkaansa ennen kuin paikallinen kuningatar tuikkaa hänet tulee roviolla. One Salt Sea lähettää Tobyn taas metsästämään kadonneita lapsia tai muuten syttyy sota maan ja meren välille, ja sanottakoon, että siinä sodassa maalla ei ole lumipallon mahdollisuuksia helvetissä.
Äänikirjoina nämä olivat kohtuullisen viihdyttäviä. Valitettavasti vaan äänikirjadialogissa kaikki pöljä jotenkin korostuu, koska sitä ei voi sivuuttaa aivan samalla tavalla kuin lukiessa. Dialogien ja kaikkien henkilöhahmojen ylivertainen hitaus ja typeryys tuntui paikoin turhankin alleviivatulta - uskokaa huviksenne, että jos koiran kanssa lenkillä tekee mieli alkaa karjua äänikirjalle ääneen, on turhauma suurehko. Enkä uskalla edes arvailla, kuinka suurelta osin joulukuun lisääntyneestä kahvinjuonnistani voi syyttää McGuiren kofeiiniaddiktia sankaritarta. Luultavasti hyvin suurelta osin.
Niin tai näin, luen varmaan seuraavankin osan, mutten kyllä suosittele kellekään joka ei jo ole koukussa.
2 comments:
Itse olen täysin rakastunut kirjailijan Mira Grant -nimellä kirjoittamiin zombiromaaneihin, ja mietinkin juuri eilen, että ovatkohan nämä fantsummat teokset mistään kotoisin. Tai että lienevät hyviä, pitäisi varmaan tarttua niihinkin. Nyt en kuitenkaan ole enää niin innoissani juoksemassa kirjakauppaan... Jään miettimään, annanko näille vielä mahdollisuuden.
Heh, mä oon lukenut Grantin nimen alta ilmestyneistä vasta Feedin - tai senkin siis kuuntelin äänikirjana - ja pidin kovasti. Newsflesh odottaa hyllyssä, mutta pelkästään Feedinkin perusteella uskallan väittää Grant-puolen olevan selkeästi kiinnostavampaa.
Post a Comment