Jostain syystä Iain M. Banksin Muista Flebasta -kirjan suomennoksen nimi kuulostaa minusta samalta kuin joku sanoisi "Muista Webasto", Webaston käsittääkseni ollen jonkinlainen autoihin liittyvä hökötin.
Hohoho. Asiaan.
Kirjassaan The Complete Polysyllabic Spree Nick Hornby yrittää lukea scifiä ja aloittaa Banksista. Kirjan nimeä ei mainita, mutta sen kannessa on avaruusalus. Hornby ei pääse kirjaan ollenkaan sisään, väittäen suorastaan itkevänsä tuskasta. Spreetä lukiessani ajattelin surullisena kontekstia; sitä, miten scifiin tutustumista ei ole välttämättä pakko aloittaa juuri siitä avaruusaluskirjasta, ja sitäkin ajattelin, että ei se Banks nyt niin hankalaa ole.
Sitten aloitin MF:n ja äkkiä tunsinkin suurta sympatiaa Hornbyn kärsimyksiä kohtaan. Pienellä präntillä painettua tekstiä, josta aivan turhan suuri prosenttiosuus kulutettiin erilaisia masiinoita kuvaten. Kynsin hampain piti taistella pysyäkseen jotakuinkin perillä siitä, mitä hittoa kirjassa milloinkin tapahtuu. Muistaakseni se toinen, paljon myöhäisempi Kulttuuri-romsku, jonka olen lukenut, oli paljon selkeämpi.
Toki se toinen oli myös perinteisempi. Banks käsittelee sarjansa pääluomusta, Kulttuuria, sen kiihkeän vastustajan silmien kautta ja se on lähestymistapana melkoisen riemastuttava. Olkoonkin, että vastustaja itse oli minusta hieman vastenmielinen olento, jota kohtaan en suuremmin kokenut lämpimiä tunteita.
Kun vihdoin pääsin hommaan vähän sisälle, nautin kirjasta paikoin kovin. Toisin paikoin en nauttinut - kirjassa oli esimerkiksi kohtaus, joka toden totta lähes sai minut oksentamaan lounasruokani saman tien. Kohtaus tuntui hieman tarkoitushakuisen raa'alta, ja sellainen tuppaa ärsyttämään.
Jäin myös miettimään sitä, miten paljon voidaan lukea käännöksen piikkiin. Käännös sinänsä ei ollut ollenkaan pöllömpi, mutta ehkä vieraat konseptit olisivat menneet alkukielellä paremmin perille - käännös tällaisessa yhteydessä tuntuu vähän rikkinäinen puhelin -leikiltä.
Niin tai näin, nyt se on luettu. Suhteeni Banksiin ei ole vieläkään yksiselitteisen rakastava.
Hohoho. Asiaan.
Kirjassaan The Complete Polysyllabic Spree Nick Hornby yrittää lukea scifiä ja aloittaa Banksista. Kirjan nimeä ei mainita, mutta sen kannessa on avaruusalus. Hornby ei pääse kirjaan ollenkaan sisään, väittäen suorastaan itkevänsä tuskasta. Spreetä lukiessani ajattelin surullisena kontekstia; sitä, miten scifiin tutustumista ei ole välttämättä pakko aloittaa juuri siitä avaruusaluskirjasta, ja sitäkin ajattelin, että ei se Banks nyt niin hankalaa ole.
Sitten aloitin MF:n ja äkkiä tunsinkin suurta sympatiaa Hornbyn kärsimyksiä kohtaan. Pienellä präntillä painettua tekstiä, josta aivan turhan suuri prosenttiosuus kulutettiin erilaisia masiinoita kuvaten. Kynsin hampain piti taistella pysyäkseen jotakuinkin perillä siitä, mitä hittoa kirjassa milloinkin tapahtuu. Muistaakseni se toinen, paljon myöhäisempi Kulttuuri-romsku, jonka olen lukenut, oli paljon selkeämpi.
Toki se toinen oli myös perinteisempi. Banks käsittelee sarjansa pääluomusta, Kulttuuria, sen kiihkeän vastustajan silmien kautta ja se on lähestymistapana melkoisen riemastuttava. Olkoonkin, että vastustaja itse oli minusta hieman vastenmielinen olento, jota kohtaan en suuremmin kokenut lämpimiä tunteita.
Kun vihdoin pääsin hommaan vähän sisälle, nautin kirjasta paikoin kovin. Toisin paikoin en nauttinut - kirjassa oli esimerkiksi kohtaus, joka toden totta lähes sai minut oksentamaan lounasruokani saman tien. Kohtaus tuntui hieman tarkoitushakuisen raa'alta, ja sellainen tuppaa ärsyttämään.
Jäin myös miettimään sitä, miten paljon voidaan lukea käännöksen piikkiin. Käännös sinänsä ei ollut ollenkaan pöllömpi, mutta ehkä vieraat konseptit olisivat menneet alkukielellä paremmin perille - käännös tällaisessa yhteydessä tuntuu vähän rikkinäinen puhelin -leikiltä.
Niin tai näin, nyt se on luettu. Suhteeni Banksiin ei ole vieläkään yksiselitteisen rakastava.
No comments:
Post a Comment